Puntari

PC:n hitsaaminen olikin yllättävän monipuolinen kokemus. Se kun Merilä otti mua kädestä kiinni, muutti tulevan ihan täysin. Juuren hitsaaminen oli ihan eri lailla hallussa ja sen jälkeen en kokenu juuressa mitään ongelmaa. Pinnan teko sujui hyvin ja talttasin varmaan jokaisen sauman minkä tein, varmistaakseni, ettei siellä vaan ole höttöä ja/tai huokosia. Osassa en nähnyt mitään, ns. ihan puhtaita. Joissakin oli yks musta piste ja Mertsi sano ettei sellaiset pienet haittaa. Ja lopultakin oon alkanu pitämään talttaamisesta. Merilä anto vielä palautetta, että osaan meislata, sellaista on ilo katsoa. No, onhan mulla ollu hyvä opettaja siinä!

Viime viikon torstaina koin hitsaamisen olevan jo niin hyvällä tolalla, että voisin yrittää koetta. Harmikseni tajusin liian myöhään, että kello olikin jo niin paljon, ettei koetta olisi ehtinyt tehdä loppuun. Hyväksyin tämän, saisin harjoitella vielä lisää koetta varten.

Perjantaina tein asiakastyön. Sain osan jota piti hieman muuttaa, ohuesta pellistä tehdyn rinkulan. Se piti leikata keskeltä halki ja poistaa sisäkehältä muutama milli. Kyseinen osa liittyi hyvin vahvasti uuniin. Homma oli periaatteessa hyvin simppeli, ainut ettei ollut mitään muistikuvaa miten ympyrälle määritetään tarkka keskipiste ammattimaisesti. Pyysin apua opettaja Vuoriselta. Oli mielenkiintoista oppia uutta. Tuli pieni kaipuu syksyyn, jolloin Vuorinen opetti levytöitä, särmättiin, mankeloitiin yms. Sain ensi kosketuksen käsinakertajaan. Pelkäsin koko ajan susikäden puolesta, onneksi opettaja Vuorinen oli huolehtimassa oikesta työskentely tavasta. Itse olisin laittanu rälläkkään vaan lamellin ja hionu pienen osan pois, mutta erittäin hyvä työkalu ohutta materiaalia varten. Ei ollu kova ääni ja sai tosi tarkasti otettua ylimääräisen pois.

 

Maanantai meni suurimmaksi osaksi uusia paloja tehdessä. Oltiin Sirin kans tehokkaita kun tehtiin levyjä sen verran että pitäis loppuihin levykokeisiin riittää. Eli niitä oli aikamoinen määrä! Viistettiin ne samantien ja kätkettiin alumiini puolelle, ettei ne häviäis muiden käyttöön. Kätköpaikka oli kuitenkin keskellä käytävää, niin ne ei siellä kauaa saanu olla.

 

Tiistaina oli suuri päivä, koepäivä, vaaka-sauma lähtisi kuviin Naantaliin. Taas kerran tein pari kenraalia, että voisin tehdä kokeen. Kysyin opettajilta moneen otteeseen että onhan meillä varmasti tappiin asti koulua. Kahdentoista aikaan Vuorinen tuli ilmoittamaan, että aletaan siivoamaan, ja lähdetään aiemmin pois. Olin ihan rikki, koulun piti olla puoli kolmeen saakka auki. Hitsasin kenraaliin viimeisen puikon ja menin etsimään Merilää. Merilä ja Jauhiainen tulivatkin välikössä vastaan ja varmensivat tämän musertavan tiedon ja tämä musertava tieto oli tullut ihan pari minuuttia sitten heillekkin. Mua harmitti niin lujasti. Mielessäni pidin itselleni puhuttelua, miksen ollu vaan kylmän rauhallisesti hitsannu koetta heti aamusta, missä se itseluottamus, olihan niitä kenraaleita tullu tehtyä viime päivien aikana varmaan n. 10 kpl. En mihinkään muuhun kokeeseen ollu valmistautunu näin hyvin. Olin kelannu mielessäni kaikki vaihtoehdot, tein suuren henkisen valmistautumisen. Ja hetken aikaa koin sen kaiken olleen ihan turhaa ja se teki pahaa. Koin epäonnistuneeni täysin vaikkei mitään vakavaa ollut edes tapahtunut. Jätin harmituksen koululle ja päätin torstaina hitsata kokeen hyvissä ajoin.

 

Vappu teki tehtävänsä, tänään aamu lenkillä ollessani tunsin itseni feeniks linnuksi. Piti käydä melko pohjalla oman olon kans, et pysty jälleen nousemaan siivilleen. Hieman pelotti mikä käsien vakaus aste olisi. Aamun avaus biisinä veljenpoikien erittäin hyvä-kappale, toimi hyvin valmistautumis kappaleena. Mietin et koepäivänä pitää olla hieman samanlainen olo kuin olis viivassa pakkina. Ei siitä tuu mitään jos siellä kumartelee ja kysyy vastustajalta et tuutko ja otatko tuon kiekon vaan sinne pitää mennä ja ottaa kiekko haltuun. Pitää olla nöyrä ja sopivan tasoisella itseluottamuksella liikkeellä.

Ensimmäinen koe meni ihan mönkään, Merilä yritti vielä saada siitä oikean kokoista muotokammalla mutta todellisuudessa se oli vajaa ja juuressa oli yks pieni töppi. Harvemmin mulla on kopissa valmiiksi laitettuja paloja, jostain syystä tänään oli. Sain tehdä niihin uuden yrityksen. Kyllähän mua jännitti, ihan älyttömästi. Monesti jo totesin itselleni että "luistelukouluun", perustutkinnolle takas harjoittelee alapienaa. Koekappaleeseen muutin vielä palkojen määrää, se oli sellainen syteen tai saveen veto. Pintaan oon itsekkin tyytyväinen, omasta mielestä viimeisen aloituksen jälkeen oli hirveä reunahaava, mutta tarkastuslautakunta totesi ettei siitä saa hirveää millään. Sain kappaleen kuviin, mut jostain syystä en oo kovin luottavainen sen suhteen. Hyvällä tuurilla huomenna selviää mitä se on sisältäny. Laki saumaa en ala hitsaa ennen kuin kappale on tullu hyväksyttynä takaisin. Tiedän että saan yöni nukuttua ja saan tarvittaessa vietettyä viikonlopunkin levollisin mielin, kun muistelen opettaja Merilän sanoja pummi-tuloksesta; eihän se maailman loppu olisi.