Putkihitsaaja

Putosin alkuviikosta tasaisesti maanpinnalle. Merilä etsiskeli mua ja oli vaikka keltä kysellyt näkö havaintoja liikkeistäni. Lopulta löydettiin toisemme ja sain noottia Jurin puolen sahasta. Meidän halli on jaettavissa kahtia, on Jurin puoli ja toinen puoli jolla ei ole nimeä. Hitsauslaboratorio sijaitsee Jurin puolella, samoin kuin ko. opettajan työhuone, siitä kai nimitys. Nyt siihen amatööri mokaan johon sorruin: olin laittanu sahan terän väärin päin. Enkä ollu ees huomannu mitään, samalla lailla sahasi kuin ennenkin, eli huonosti. Voin luvata että ens kerralla asennus vaiheessa kiinnitän asiaan huomiota ja käytän enempi maalais älliä.

Koepäivänä nykäisin kokeen. En taaskaan oikein tienny mistä moinen inspiraatio, sain luvan tehdä kokeen kun harjoitus kappaleet oli puhtaita. Juuri oli jees, lopetus oli aika ruma, oon tehnyt nätimpiäkin, mutta särmä oli sulanu. Yhdessä kohtaa oli vähän nipin napin, en tiiä mitä oon siinä kohtaa haaveillu ku en ollu puskenu normaalilla tavalla läpi. Saattoihan käydä niin että olin laskenu virran liian pieneksi ja vasta sitten saanut ruuvattua sopivan hitsausvirran. Pinta oli ihan jees. Ei tarvinnu arpoa mistä kohtaa sahaa kappaleen paloiksi, oli yhtä nättiä tai yhtä ei-nättiä.



Varaston luukulla, kuviin lähdössä

Hullua pidettiin jännityksessä torstaihin saakka. Keskiviikko meni ihan siihen että ootin Merilää koko ajan. Varmaan kymmenen kertaa kävin kysymässä joko on tullu vastaus, mut tuon miehen kärsivällisyys on huippu luokkaa, ei ainakaa näkyvästi palanu käpy mun hössötykseen. En saanu oikein mitään konkreettista aikaan, muka koitin heftailla putkia ja käyttää puikon jämiä. Jossain kohtaa luovuin siitä ja aloin hakemaan levyä jalkoasentoa varten. Siinä ohessa tuli puhuttua muutama sana venäjää, pikkuisen on kieli taito ruosteessa, sitäkin pitäisi ylläpitää. Ehtispä vaan tehä kaiken.

Silloin monesti tapahtuu jotakin merkillistä kun sitä vähiten odottaa. Torstaina menin Merilän luo, enkä kerenny mitään oikein sanoa kun hymy paljasti kaiken. Taisin hypähtää muutaman kerran ja mun mielikuvitus häntä heilu niin viuhasti! Puikko-osio olisi siinä, olisin ihan todella oikeasti putkihitsaaja!



Juuri

 

Vanhan loppu on uuden alku, mutta haikea mielihän siitä tuli kuitenkin, puikkojen kanssa oli tullu pelattua monta kuukautta, kaikki ne eri asennot ja mitä kaikkea sinä aikana opinkaan! Vaikka viimeisessäkin puikolla hitsattavassa kokeessa puikko ei meinannu syttyä, silti mulla oli muodostunu tähän prosessiin ihan oma suhde. Ihan alussa, musta tuntu et puikot tympeili mulle, kävin niiden kanssa "keskusteluja". Opettaja Jauhiainen tylytti monet kerrat et ei ne mitään juttele, hitsaa menemään vaan. Ehkä se oli ennemminkin sitä prosessia kohtaan sellaista jupinaa, en alun perin halunnu tehä puikolla muuta kuin piena tason. Edellä mainittu opettaja kuitenkin kehoitti haastamaan itsensä ja muutin silloin suunnitelmia. Enkä kadu päätöstä yhtään, opettaja tiesi mistä puhui. Haikeus iski siinäkin kohtaa kun kaadoin loput puikon pätkät roskikseen. Kaipaan sitä värkkäilyä jo nyt. On siinä tyyliä, omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Eikä tätä tunnetta voi sanoin kuvailla. Oon onnistunut tekemään jotain sellaista mistä oon vaan unelmoinu. Ihanan voimauttava tunne, istun sohvalla ja makustelen tätä tunnetta. Palaan ensimmäiseen lauseeseen, tämä on asia johon minä en osaa tällä verbaalisella lahjakkuudella löytää oikealla tapaa kuvaavia sanoja.

Tänään aloitin hitsaamaan jalko asentoa umpilangalla. Lähdin tähän hieman takki auki, olinhan joskus melkein siitä kokeen tehnyt. Laitoin sellaiset arvot millä muistelin hitsanneeni silloin. Rytmitys tuntu kamalan hankalalta, sulan seuraaminen oli ihan erilaista. Olin ihan hukassa, olin niin tottunut siihen että säätely onnistuu puikon kanssa. Mertsi jelppas ja neuvoi vähentämään että aika isoilla arvoilla vedän. Mun aloitus arvot olivat melko lähellä sitä mihin Merilä pääty, uskon et mun kuljetus asento oli se joka teki asiasta hankalan, seurasin Merilän tapaa pidellä ja sen jälkeen homma tuntukin tutummalta. Maanantaina kokeilen tehdä pinnan, nyt harjoittelin vain juuren tekoa. Odotan sitä että pääsen meislaamaan levyä, sitä oon kaivannu!

Synttärilahja

Tiistaina, koepäivänä mun ei ollu aikomusta hitsata koetta. Voimat oli jotenkin vähissä ja en uskonu et pystyn antamaan kaikkeni kokeeseen, olin siinä uskossa että vaikka kuinka yrittäisin en olisi valmis. Ja sitten tajusin että mitä mää tässä hannaan vastaan, vaikka on vähä toipilas olo niin se on sama nyt hakea leimat kappaleeseen. En ollu mukavuus alueella ja sen takia koitin keksiä syitä etten tekis koetta. Merilä kirjoitti nimensä putkeen ja annoin mennä. Juurta ei tarvinnu korjata kertaakaan, se vaan meni ihan omalla painollaan. Kaukosäätimellä selviää melkeimpä mistä vaan. Oon oppinu oman rytmin siihen, alussa laskin kahteen alalaidassa ja kolmannen käytin ylälaidassa. Enää ei tartte laskeskella, seuraan vain sulamisen ja pidän tahdin samana. Hienoa kun pystyy tekemään monta asiaa samaan aikaan! Eikä oo ollu mitään mörköjä kopissa epäilemässä mun taitoja.

Pinta oli se mihin pelkäsin mahdollisten virheiden tulevan. Olin täyttäny railon juurella mahdollisimman täyteen, hionu tasaiseksi ja lampulla kattonu ettei vaan mihinkään jääny jotain koloa mikä vois jäädä sulamatta. Pinta ei ollu ihan näteimmästä päästä, muttei se ollut alkuaikojen susirumakaan. Sain laittaa kappeleen paloiksi kuvia varten. Tosi hyvä mieli oli jo siinä, en pelänny tehneeni huonoa sisältöä, olin ottanu oppia edellisestä.

Keskiviikkona harhailin hallissa tuntien että jotain on jäänyt tekemättä tai sanomatta. Kävelin edes takaisin ja koitin nähdä jonkin asian joka saisi minut muistamaan mitä olin unohtanu. Opettaja Merilä käveli vastaan ja oli ääneen sanottava että on kumma olo. Sittempä Merilä sen valaisi, kerto että hän sai paperit putkesta valmiiksi kuvia varten, asia olisi niiltä osin kunnossa. Pikkuinen dementia iski aamu tuimaan, unohdin sen että on hieman jännitettävä tulosta!

Tein pienempää nelivitosta, hain virtoja. Pinnassa pitää olla melko säpevät liikkeet että pinta pysyy kauniina eikä kuona ala juoksemaan väärällä puolella. Pidän ihan kunnolla virtaa, pinnasta tulee paljon nätimpi. Kävin syömässä ja henkivakuutuksen uusimisen jälkeen menin jotakin höpöttämään Merilälle, varmaankin kertomaan kuinka työkyvytön olen hetkellisesti, ennen kuin maha laskeutuu. Merilä hymyili ja sanoi että mää tässä papereita olin sulle tekemässä. Meni ainakin kuus sekunttia ennen kuin tajusin mistä oli kysymys. Sain eteeni paperin jossa kohdassa hyväksytty oli rasti. Se oli puhas! Kyllä tuntu hyvältä!

Tämän kokeen onnistumiseen vaikuttivat kolme eri tekijää, kolme eri opettajaa. Ja hieman haluan heitä kiittää, koska en pidä ajatuksesta että kaikki hyvät ja huonot sanat pitäisi jättää loppu palautteeseen. Aloitetaan opettaja Jauhiaisesta. Ensimmäiset harjoitukset vinosta putkesta olivat aika kamalia ja pitkälti sen takia etten osannu sytyttää puikkoa. Kyseinen opettaja rohkaisi, että tämä putki sen sytyttämisen opettaa. Siellä kopissa kun harjoittelin raapaisua, haeskelin omaa tekniikkaa, muistelin näitä sanoja. Jäi se puikko kiinni ja tuli vaikka minkä näköisiä muhkuroita, mutta kun ne sanat muistu mieleen, en luovuttanu. Ja opettaja Aarrekankaan tasainen hiillostus/kyseenalaistaminen ja hyvin omalaatuinen tapa kannustaa olivat sellaisia, ettei tullut mieleenkään luovuttaa tai alkaa epäilemään omia kykyjä. Tiesin että pystyn olisimpa mitä sukupuolta hyvänsä. Me ollaan kuin laiva ja lentokone pimeässä yössä, me ei kohdata. Kerroin tämän hänelle ja ollaan tästä yhtä mieltä. Ja viimeisenä Merilä. Tämä opettaja neuvoi lisäämään virtaa rohkeasti ja hiomaan huolella. Ne olivat varmasti tärkeimmät neuvot puhtauden kannalta, koska kun toteutin nämä, yksikään kappale ei enää ollut epäpuhdas. Olen saanut kannustusta joka on paljolti kasvattanut mun hitsaus itsavarmuutta, eikä ilman sitä voi hitsata nelivitosta putkea. Siksi oli hienoa että nämä ihmiset auttoivat minua ja sain itselleni mukavan synttärilahjan, putkihitsaaja pätevyyden.

Sairasloma

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Jäin siihen tilanteeseen että yritin tiistaina koetta kaksi kertaa, en enää muista mikä ensimmäisessä oli vikana, mutta toisessa hioin liikaa, jolloin juuri paloi puhki, koepäivä olikin siinä. Tekeminen ei ressannu, tuntu et oon jo niin monta putkea hitsannu, etten enää tienny onko kappale koe vai harjoitus. Ja vaikken todellisuudessa harjoitellu asentoa kauaa, tuntui et oon ihan jääny jumiin enkä etene. Piti ihan kalenterista laskea kuinka monena päivänä harjoittelin, omien laskujen mukaan alle kaksi viikkoa.

Jo tuolloin koepäivänä tunsin oloni heikoksi. Pyörrytti, mutta ajattelin sen vain olevan nestehukkaa, oli kuuma päivä ja olin koko päivän paahtanu. Ruoka ei maistunu, sen ajattelin menevän vain keskittymisen piikkiin, joskus kun keskityn suoritukseen, ruokahalu hiipuu hetkeksi, mutta palaa sitten korkojen kera takaisin. Pyöräily kämpille oli erittäin raskasta, mutten voinu antaa kaskenmäelle periksi. Päivällisen jälkeen alko kamala päänsärky, torkuin hetken ennen treenejä. Säbä treeneissä happi oli vähissä pienestäkin hölkästä. Harjoitusten jälkeen suostuin mittaamaan kuumeen ja sitä olikin jo reilusti yli 38 astetta. Eikä se laskenu alle sen neljään päivään, välillä se kävi lähempänä 39. Yleensä kun mulle tulee kuume, se on parissa päivässä ohi, mutta tämä ei alkanu antautumaan millään. Kävin arvauskeskuksessa, sain angiina diagnoosin. Sain kuurin, kuume pysy ja kurkku turpos, päivystys reissu tuli, jossain kohtaa todettiin jo kurkkupaise, mutta onneksi ne sanat vedettiin takaisin. Viikon ajan oli kuumetta kunnes helppasi, ruokahalu palasi, mutta syöminen sattui kamalasti. Voimat oli vähissä monta päivää ja vieläkin tuntuu, ettei oo ihan sata prosenttisen lujassa iskussa. Puolitoista viikkoa olin koulusta pois.

Tämän viikon maanantaina palasin kouluun. Päivä oli tosi raskas, olin ihan poikki päivän jälkeen. Kaikki pöly kutitti kurkkua ja yskin välillä tosi kovasti. Tähän väliin, on pari asiaa mistä en koulussa tykkää. Yksi on se, että nenään menee kaiken maan moskaa päivän aikana, loppu päivästä nenästä tuleva tuotos on mustaa mönjää.

Aloin myös miettimään valmistumista, nyt olisin auttamatta myöhässä aikataulusta. Ei olisi mitään mahdollisuutta ehtiä hitsata kaikkia kokeita. Olin ollu niin kippi, etten ollu muistanu ajatella edes koulua.  Tuossa taudissa oli hyväkin puoli, monessakin huonossa asiassa on. Tajusin, että oon menny ihan liian lujaa. On aika hidastaa, keskittyä enempi hetkeen missä on, eikä ajatella sinne muutaman viikon päähän: kun valmistuuu, jos valmistuu vai valmistuuko. Totta on myös se, ettei mun hullussa tavoite ajassa ollu milliäkään särkymä varaa, enhän ollu edes osannu kuvitella et olisin noin kipeä tai ylipäätään sairaana. Uskon että mulla oli kuitenkin stressiä, vaikken sitä oo myöntäny edes itselleni. Tavoitteita on hyvä olla ja pitää olla. Kroppa on vaan ihmeeellinen, se kyllä näyttää kun on aika ottaa aikalisä.

Marjoja, marjoja!

Kyllä viikonloppu teki tehtävänsä, pääsi kaupungin hälystä pois, sai olla luonnon helmassa. Poimin marjoja, ulkoilin koiran kanssa ja olin ystävien kanssa. Laatu aikaa! Marjojen poiminnasta voisin kirjoittaa jo tarinan erikseen. En yhtään kaipaa hillumista kaupungilla, se noudattaa samaa kaavaa kerrasta toiseen. Sitten kun oon iso ja rikas hitsari (rikkaana olon voi määritellä monella eri tavalla), haluan asua maksimissaan jossain taajamassa. Löydän keskustan välittömässä läheisyydessä asumisesta hyviäkin puolia, mutta silti kaipaan pois. Olipas pohjustus sille, miten viikonlopun laatu voi vaikuttaa hitsaus tulokseen.


Marjoja, marjoja<3

Erittäin hyvä hitsauspäivä. Kolme putkea hitsasin, kaikki tasaisen hyviä, päivän päätteeksi kävin vielä näyttämässä opettaja Aarrekankaalle päivän saldoa, eikä missään ollut huomautettavaa. Aloitukset menee entistä paremmin, se mun tyyli toimii ja kun ollaan niitä availtu, puhtaita ovat olleet. Yhteensä ollaan avattu neljä, kaikki ovat olleet puhtaita. Opin avaamaan Aarrekankaan tyylillä, plussa mulle siitä!


Tämä oli puhdas

Torstaina yritin koetta, ensimmäisessä pinta palossa oli seitsemän millin matkalta särmä sulamatta, en voi käsittää kuinka sokea oon ollu ku en huomannu sitä. Sen olisi voinut helposti korjata. Todellinen tarkkuusvirhe, muuten kappale oli siedettävän näköinen. Toinen koepala olikin sitten epäonnen kalikka, ei tullu mitään. Juurta piti korjata kahdesta paikkaa ja pintaa myös. Kappale olikin sen näköinen että on koitettu korjata. Siinä ei sinällään ollu vikaa, en ainakaan saanu selville että mitä, mutta sama mielipide oli siitä että se ei ole nätti. Suurena voittona oli molemmissa koe yrityksissä se, ettei enää jännittänyt, tuntui samalta hitsata koetta kuin harjoituskappaletta. 

Viime viikon nätein, 111 puikko hitsaus ja 45 kertoo hitsaus asennosta

Tämän päivän harjoittelu teki hyvää, on hyvä fiilis huomista koetta varten. Putki on jo odottamassa leimoja kopissa. Kävi miten kävi, oon ylpeä siitä että oon rämpiny suosta pois, suunta on ylöspäin!


Juuri onnistuu