Tiistaina hitsasin ensimmäisen levykokeen puikolla. Kauan odotetun jalkoasennon. Sekavin tuntein aloitin levy urani. Olin innoissani noususta seuraavalle tasolle ja ihan vähän ylpeä itsestäni, olinhan saanut kaikki pienat suoritettua vähän reilussa kuukaudessa, vaikka alussa tuntu etten saa edes alapienaa läpi. Hieman olen saanut itsevarmuutta puikolle, aion pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja aion hitsata putket puikolla.
Viime keväänä yritin jalkoa lankakoneella, mut en koskaan saanu sitä hyväksytysti läpi kun aika loppui kesken. Harmitti aika paljon, koska se vaikutti myös IW-hitsauksen arvosanaan. Sitte piti koko kesä kärvistellä, eiku kehittää itseään monipuolisemmaksi koneistamossa.
Joskus on tullut mietittyä, et minkä ihmeen takia koneissa on kaukosäädin, onhan siinä kuitenkin hyvät namiskat mistä säädellä. Aattelin sen olevan vaan makuasia, jopa sorruin ajattelemaan sen olevan ihan turha. Opettaja Jauhiainen kertoi, että kannattaa aloittaa sen käyttö jo tässä vaiheessa, putkien hitsaamisessa se tulee olemaan ehdoton. Olihan se nyt aluksi ihan kamalaa, kun koitin punaisella hitsaus hanskalla säätää kaukkaria hitsattaessa, saatoin pyörittää sinne ihan mitkä sattuun luvut kun en saanut mitään tuntumaa rullaan. Onneksi osasin käyttää luovuutta ja vaihdoin tig-hanskoihin, johan alkoi tuntemaan rullan liikeet, sitä kautta opin aika tarkasti käyttämään kaukkaria.
Juuren hitsailu ei loppusissaan ollutkaan niin ylitsepääsemätön kuin sen olin mielessäni kuvitellut. Harjoittelu sujui tasaisen nousujohteisesti, alussa tietenkin kämmäilin paljon. Saatoin rullata liikaa ytyä, jolloin juureen tuli reikä tai juuresta tuli kamalan suuri. Jokatapauksessa juuri alkoi onnistumaan ja uskaltauduin näyttämään sitä opettaja Merilälle. Tein yhden aika hyvännäköisen kappaleen joka taltattiin auki, oli puhdas ja sain yrittää koetta.
Tein itselleni vielä kenraaliharjoituksen, jos se olisi hyvä, tekisin kokeen vielä loppupäivästä. Kenraalin juuri oli just ja just sulanu ja mua alkoi jännittämään. Ihan käsittämätön jännitys, edes rosteri koe, joka meni kuviin, ei jännittänyt kuin tää. Aloin jo empimään koko kokeen tekoa, mutta sitten kävin keskustelun itseni kanssa. En mä voisi aina siirtää kokeen tekoa jos jännittää. Valmistelin levyt ja silloitin kunnolla, ettei vaan käy niin että kokeessa alkaa puhaltamaan. Hain Merilältä nimen, että kävi miten kävi, se jännittäminen on kohdattava. Ekan puikon aikana tärinä oli sietämätöntä, puhtaasta jännityksestä. Jalat vaan vispas ja puikon pää vaelteli seivin reunoja. Tuntui kuin ilmarako olisi ollut hirveä pohjaton kuilu, jonne voi puikon perässä itsekkin tippua. Pakko oli kesken puikon keskeyttää ja hengitellä. Seuraavien puikkojen aikana luovuin jo toivosta, että pääsisin läpi. Ei sellaisella tärinällä voisi saada hyvää jälkeä. Hitsasin kokeen loppuun ja vein näytille. Olin pettynyt, mutta olin voittanut jännityksen.
Merilä tarkasti kappeleen ja hyväksyi sen. Loppuun oli jäänyt lyhyt pätkä vajaata, sen ajattelin olevan lopullinen syy hylkyyn. Penan rullamitta pelasti, virhe oli alueella jota ei arvostella. Ja muukin osa juurta oli standardien sisällä, mulla oli vaan itselleni kovemmat vaatimukset. Kertakaikkiaan hieno tunne ylittää itsensä!
tiistai 26. maaliskuuta 2013
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Susikäsi
Seuraava teksti saattaa sisältää ikäviä kuvauksia ja sisältää kuvia haavoista, jotka voivat ällöttää.
Mun vasen käsi on suhteellisen altis erillaisille tapaturmille. Viime talvena tiskatessa iso teekuppi luiskahti kädestä ja otin sen pompun kautta kiinni. Kupin terävä särmä upposi kämmeneen ja hetken aikaa viiltoa tuijotettuani totesin, että tiskailut jää tähän, verta alko tulemaan sen verran reippaasti. Muutama tikki tuli ja opetus siitä ettei näin "nopealla" reagointi kyvyllä kannata yrittää pelastaa putoavaa astiaa. Tulevaisuus näyttää jäikö opetus muistiin.
Alku kesästä saatiin Sirin kanssa ensimmäinen asiakastyö puuhailu, osaltani työtehtävä jäi kesken, kun hieman penkkihiomakone nappasi hanskasta. Muistaakseni se työ oli jonkinlainen mainoskyltti, johon tuli aika pieniä levyn osia. Hiottiin niitä siinä yhdessä sarjatyönä, ja yhtä palaa jäin oikein ihastelemaan että tulipa hyvä, ja kun olin laskemassa sitä alas, huomaan että hitsaushanska on jäänyt koneeseen kiinni. Yritin sitä siinä epätoivoisesti repiä, siinä vaiheessa muhun ei sattunu yhtään ja oikeasti luulin että hanska on vain kiinni. Siri näppäränä sammutti koneen, jolloin hanska irtosi heti. Muistan, että Siri sanoi: "nyt kävi pahasti". Itse en muista olleeni mitenkään hysteerinen, Siri on toista mieltä :) Enkä vielä tässäkään vaiheessa tuntenut kipua tai edes uskonut ihoni mitenkään vaurioituneen, mutta kun hanskan otti pois, alta paljastui hyvin kuoriutunut kämmenselkä ja muutamasta kohtaa syvä haava. Siinä vaiheessa kun kädestä alkoi pulppuamaan verta BLUP BLUP BLUP, tajusin, ettei siihen taida riittää pelkkä laastari. Mentiin laskemaan viileää vettä siihen ja mm. Nakolinna juoksi ympäri koulua etsien kylmäpussia ja muita kunnon ensiapuvälineitä. Keittiöltä löytyi ainut kylmäpussi ja lopun paikkailun hoidin ooppelin taka loosterissa. Nyt täytyy heti sanoa, että tällä hetkellä meidän EA-kaapissa on kaikki paremmin.
Pulssiin pääsin hoitoon ja siinä vaiheessa kun piti mennä selälleen tikattavaksi, pääsi hirveä märy, ei muhun sattunu, mut harmitti ihan hirveesti. Taas ajattelin, että nyt tulee sanomista ku näin kävi vaikkakin se oli puhdas vahinko. En osannu yhtään hahmottaa että käsi nousisi sen verran kun kyyristyin laskemaan palaa maahan. Ja kyllä mua ihan vähä pelotti, mietin sitä et olis pitäny kehata pyytää Siriä pitää kädestä kiinni. Ja tunnustan, mietin siinä itkiessäni, että missä on Jauhis, kun sitä eniten tarttis, mutta ei, se on vaan silloin paikalla kun tulee huonoa hitsiä. :)
Käsi paketoitiin ja pari viikkoa paranemis aikaa. Hyvin läheltä piti ettei peukalojänne katkennu, siitä olis tullu paljon pidempi sairasloma. Onneksi saatiin sovittua niin, että pääsin teoriatunneille, olisin varmaan tullut hulluksi, jos kaikki olis menny ohi. Huono tuuri mulle kävi siinäki mielessä kun kesän ainut lämmin viikko sattui siihen kun käsi oli paketissa. Käsi tulehtui ja se oli aika ikävän näköinen.
Kaikki kuitenkin päätyi hyvin, käsi parani, pääsin hitsailemaan IW-osiota loppuun ja sain vielä tentinkin läpi. Siitä lähtien olen käyttänyt hiottaessa pieniä paloja lukkopihtejä.
Ja siihen viimeisimpään. Kun hitsasin viimeisimpiä yläpienarinkuloita, poltin käteni. Puikko syttyi ensin huonosti ja seuraavalla raapaisulla sieltä tippui karpalon kokoinen nööli joka pyörähti hanskan sisään. Poltti niin pirusti. Mulla on sellane nyrkkisääntö, että jos joku kipinä polttaa kauemmin kuin 3 sekunttia, hitsaus kannattaa keskeyttää ja katsoa onko joku paikka tulessa. Tässä tapauksessa hanska lensi kaaressa käytävälle välittömästi ja lähdettiin Sirin kanssa kaffelle. Kahvilassa mietittiin hanskan kohtaloa, ja naurettiin ajatukselle pienestä nuotiosta käytävällä. Muuten, palanut nahka haisee tosi pahalle. En oikein siinä vaiheessa uskonut sen olevan mikään sen kummempi, mutta parin päivän jälkeen palovamma tulehtui ja alkoi särkemään. Lekuri reissu ja kuurille. Eniten taisi harmittaa se, ettei päässyt hitsaamaan kahteen päivään ja siitä seuraavana se, että taas jäisi nahkaan muisto, kantapään kautta oppimisesta.
Mun vasen käsi on suhteellisen altis erillaisille tapaturmille. Viime talvena tiskatessa iso teekuppi luiskahti kädestä ja otin sen pompun kautta kiinni. Kupin terävä särmä upposi kämmeneen ja hetken aikaa viiltoa tuijotettuani totesin, että tiskailut jää tähän, verta alko tulemaan sen verran reippaasti. Muutama tikki tuli ja opetus siitä ettei näin "nopealla" reagointi kyvyllä kannata yrittää pelastaa putoavaa astiaa. Tulevaisuus näyttää jäikö opetus muistiin.
Alku kesästä saatiin Sirin kanssa ensimmäinen asiakastyö puuhailu, osaltani työtehtävä jäi kesken, kun hieman penkkihiomakone nappasi hanskasta. Muistaakseni se työ oli jonkinlainen mainoskyltti, johon tuli aika pieniä levyn osia. Hiottiin niitä siinä yhdessä sarjatyönä, ja yhtä palaa jäin oikein ihastelemaan että tulipa hyvä, ja kun olin laskemassa sitä alas, huomaan että hitsaushanska on jäänyt koneeseen kiinni. Yritin sitä siinä epätoivoisesti repiä, siinä vaiheessa muhun ei sattunu yhtään ja oikeasti luulin että hanska on vain kiinni. Siri näppäränä sammutti koneen, jolloin hanska irtosi heti. Muistan, että Siri sanoi: "nyt kävi pahasti". Itse en muista olleeni mitenkään hysteerinen, Siri on toista mieltä :) Enkä vielä tässäkään vaiheessa tuntenut kipua tai edes uskonut ihoni mitenkään vaurioituneen, mutta kun hanskan otti pois, alta paljastui hyvin kuoriutunut kämmenselkä ja muutamasta kohtaa syvä haava. Siinä vaiheessa kun kädestä alkoi pulppuamaan verta BLUP BLUP BLUP, tajusin, ettei siihen taida riittää pelkkä laastari. Mentiin laskemaan viileää vettä siihen ja mm. Nakolinna juoksi ympäri koulua etsien kylmäpussia ja muita kunnon ensiapuvälineitä. Keittiöltä löytyi ainut kylmäpussi ja lopun paikkailun hoidin ooppelin taka loosterissa. Nyt täytyy heti sanoa, että tällä hetkellä meidän EA-kaapissa on kaikki paremmin.
 |
| Tikattuna |
Pulssiin pääsin hoitoon ja siinä vaiheessa kun piti mennä selälleen tikattavaksi, pääsi hirveä märy, ei muhun sattunu, mut harmitti ihan hirveesti. Taas ajattelin, että nyt tulee sanomista ku näin kävi vaikkakin se oli puhdas vahinko. En osannu yhtään hahmottaa että käsi nousisi sen verran kun kyyristyin laskemaan palaa maahan. Ja kyllä mua ihan vähä pelotti, mietin sitä et olis pitäny kehata pyytää Siriä pitää kädestä kiinni. Ja tunnustan, mietin siinä itkiessäni, että missä on Jauhis, kun sitä eniten tarttis, mutta ei, se on vaan silloin paikalla kun tulee huonoa hitsiä. :)
Käsi paketoitiin ja pari viikkoa paranemis aikaa. Hyvin läheltä piti ettei peukalojänne katkennu, siitä olis tullu paljon pidempi sairasloma. Onneksi saatiin sovittua niin, että pääsin teoriatunneille, olisin varmaan tullut hulluksi, jos kaikki olis menny ohi. Huono tuuri mulle kävi siinäki mielessä kun kesän ainut lämmin viikko sattui siihen kun käsi oli paketissa. Käsi tulehtui ja se oli aika ikävän näköinen.
Kaikki kuitenkin päätyi hyvin, käsi parani, pääsin hitsailemaan IW-osiota loppuun ja sain vielä tentinkin läpi. Siitä lähtien olen käyttänyt hiottaessa pieniä paloja lukkopihtejä.
Ja siihen viimeisimpään. Kun hitsasin viimeisimpiä yläpienarinkuloita, poltin käteni. Puikko syttyi ensin huonosti ja seuraavalla raapaisulla sieltä tippui karpalon kokoinen nööli joka pyörähti hanskan sisään. Poltti niin pirusti. Mulla on sellane nyrkkisääntö, että jos joku kipinä polttaa kauemmin kuin 3 sekunttia, hitsaus kannattaa keskeyttää ja katsoa onko joku paikka tulessa. Tässä tapauksessa hanska lensi kaaressa käytävälle välittömästi ja lähdettiin Sirin kanssa kaffelle. Kahvilassa mietittiin hanskan kohtaloa, ja naurettiin ajatukselle pienestä nuotiosta käytävällä. Muuten, palanut nahka haisee tosi pahalle. En oikein siinä vaiheessa uskonut sen olevan mikään sen kummempi, mutta parin päivän jälkeen palovamma tulehtui ja alkoi särkemään. Lekuri reissu ja kuurille. Eniten taisi harmittaa se, ettei päässyt hitsaamaan kahteen päivään ja siitä seuraavana se, että taas jäisi nahkaan muisto, kantapään kautta oppimisesta.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Maailman kivoimmat koulupäivät, tähän mennessä.
Tammikuussa sain mielenkiintoisen asiakastyön, laiturin teräs osien valmistuksen. Kaksi putkea hitsattaisiin puikolla levyyn. Työn aloittamisella ei ollut suurta kiirettä, koska levyjen piti käydä ensin koneistamossa jyrsimellä. Kyseessä oli ihan uusi hitsailu, tarvitsin myös harjoittelu aikaa. Varsinkin kun en ole elämässäni juuri puikon kanssa hitsaillut. Opettaja Jauhiainen heitti vielä haasteen harjoitteluun, että putki hitsattaisiin yhdellä puikolla ilman uudelleenaloituksia. Oon varmaan jotenkin vinksahtanut, koska olin ihan innoissani haasteesta, en kunnolla malttanut mennä tauoille ja ilman Siriä olisin saattanut unohtua ylitöihin. Harjoittelujakso meni hyvin, treenasin siinä samalla pystypienaa 2.5 ja 3.2 puikoilla. Yleensä työtä tehdessä on selvinnyt onko kyseessä ollut viraapelityö (firabel=sivutyö) vai ihan oikea asiakastyö. Tämä työ oli jokseenkin niin eriskummallinen, että uskoin sen olevan asiakastyö heti kerrasta. :)
Mua aina jännittää ihan älyttömästi asiakastyöt, en kestä ajatusta, että tuottaisin pettymyksen ja pilaisin työn. Tuntuu kamalalta ajatella, että joku opettajista tulisi sanomaan että: "ei tuosta tule mitään, työ annetaan jollekkin muulle". Kuitenkin, pienen paineen ja jännityksen alla pystyn keskivertoa parempaan suoritukseen. Enkä pysty kieltäytymään enkä halua, koska tiedän tälläisten töiden olevan minun parhaakseni. Ihminen kehittyy mukavuusalueen ulkopuolella, hitsailussa, urheilussa ja yksilönä. Kunhan vain jaksaa uskoa vaikeiden jaksojen olevan hyväksi omalle kehitykselle. Eikä saa luovuttaa!
Harjoitellessani opettaja Merilä tuli kertomaan että jigi on saapunut, että voisin alkaa heftaamaan lankakoneella putkia levyihin. Siri auttoi järjestelemään paikkoja ja opettajat Merilä ja Jauhiainen kasasivat toimivan koneen. Oli ihanaa saada kaapeleista enemmän tietoa, mikä tulee mihinkin holeen ja minkä takia, koska yleensä se menee niin että menet vain koppiin, säätelet hieman ja alat hitsaamaan. Koontityön tein plaanilla, ihmisten edessä. Senkin koin kamalan jännittävänä elementtinä, kaikki näkisivät ja nauraisivat mulle kun puikko jäisi kiinni. Saattaa olla että tämä pienehkö näyttämisen halu sai mut keskittymään sata prosenttisesti ja loppu peleissä olin ihan liekeissä. Reilu päivä siinä menikin kun putket heftailin kiinni. Seuraavaa päivää odotin kuin kuuta nousevaa!
Vankemman sauman saamiseksi sovittiin että putket hitsataan kahdella
aloituksella. Nautin hitsaamisesta ja samalla mietin, että tästä saisin jonakin päivänä palkkaa. Hyvinkin tutuksi tuli magneettinen puhallus, välillä tuntui, että olipa maakaapeli missä vaan kiinni ettei se vaikuta milläänlaillla, roiski niin paljon ja tuntui että putki sulaa ihan justiinsa. Siinä kun viimeisiä putkia hitsasin opettaja Jauhiainen tuli kaatamaan kylmää vettä niskaan, kertomaan mihin maakaapeli kannattaisi laittaa: suoraan putkeen kiinni. Puhaltaminen loppui melkeimpä siihen paikkaan, hieman kiukutti että miksen itse tajunnut tätä. Kiitos tästä :)
Hitsailujen jälkeen viimeistelin kappaleet, lamelli laikan ja paperin kanssa. Viimeisenä oli rihtaus. Tämän työn yhteydessä kuulin siitä ekaa kertaa ja taas kerran hieman jännitti. Varsinkin kun kävi ilmi, että kaasujen kanssa pääsee tekemisiin. Rihtaamista käytettiin tässä alusta levyn suoristamiseen, joka hitsauksen aikana muutti muotoaan. Onneksi Merilä kertoi kaiken tarvittavan omalla rauhallisella tavallaan, pelko meni pois ja rihtaus alkoi. Opettaja Merilän sanojen mukaan levyille annettiin kodin lämpöä. Oli vaikea uskoa että sellainen lämmittely mitään auttaisi, mutta kun Merilä ensimmäisen näytti malliksi, ja mittasi sen, ei voinut epäillä menetelmän toimivuutta. Uskomattoman tarkkaa sain aikaan, suurin osa oli tasan sen mitä piti. Mukavaa puuhastelua Merilän kanssa.
Haikea olo tuli kun nosteli kappeleita kyytille, sinne ne pienokaiset lähti maailmalle..
Mua aina jännittää ihan älyttömästi asiakastyöt, en kestä ajatusta, että tuottaisin pettymyksen ja pilaisin työn. Tuntuu kamalalta ajatella, että joku opettajista tulisi sanomaan että: "ei tuosta tule mitään, työ annetaan jollekkin muulle". Kuitenkin, pienen paineen ja jännityksen alla pystyn keskivertoa parempaan suoritukseen. Enkä pysty kieltäytymään enkä halua, koska tiedän tälläisten töiden olevan minun parhaakseni. Ihminen kehittyy mukavuusalueen ulkopuolella, hitsailussa, urheilussa ja yksilönä. Kunhan vain jaksaa uskoa vaikeiden jaksojen olevan hyväksi omalle kehitykselle. Eikä saa luovuttaa!
Vankemman sauman saamiseksi sovittiin että putket hitsataan kahdella
aloituksella. Nautin hitsaamisesta ja samalla mietin, että tästä saisin jonakin päivänä palkkaa. Hyvinkin tutuksi tuli magneettinen puhallus, välillä tuntui, että olipa maakaapeli missä vaan kiinni ettei se vaikuta milläänlaillla, roiski niin paljon ja tuntui että putki sulaa ihan justiinsa. Siinä kun viimeisiä putkia hitsasin opettaja Jauhiainen tuli kaatamaan kylmää vettä niskaan, kertomaan mihin maakaapeli kannattaisi laittaa: suoraan putkeen kiinni. Puhaltaminen loppui melkeimpä siihen paikkaan, hieman kiukutti että miksen itse tajunnut tätä. Kiitos tästä :)
 |
| Rihtaamista |
Haikea olo tuli kun nosteli kappeleita kyytille, sinne ne pienokaiset lähti maailmalle..
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Hitsauksen salat
Rakas hitsauspäiväkirja.
Haluan kertoa tunteistani, haluan kertoa viha-rakkaus suhteestani opettaja Jauhiaiseen. Käsitellään ensiksi viha ja siinä mukana tulevat negatiiviset mielentilat. Mää en käsitä sitä, se osaa tulla juuri heikoimmalla hetkellä katsomaan kuinka sujuu. Monesti on käynyt niin että puikko ei syty millään tai on juuri tehnyt järkyttävän mörkö sauman, mitä ei haluaisi näyttää.
Kerrompa esimerkin, tämä tapahtui viime viikolla. Hitsailin puikon kanssa yläpienaa, putkea levylle, kun opettaja Jauhiainen saapui. Olin tehnyt siitä kaksi koetta hylkyyn ja harjoittelin ahkerasti, jotten enää tekisi niin rumia kokeita. Hävetti näyttääkin se kappale Merilälle, se oli juuri sellainen mörkö-kappale tai Jauhiaisen sanojen mukaan "etsi viisi virhettä". Luulin kovasti olevani jäljillä oikeasta suoritus tekniikasta. Taas sain huomata ettei koskaan saa olettaa tai luulla mitään. Pitää osata tai tietää, ellei jopa molempia. Putosin rymisten alas, ensinnä, hitsasin väärällä kädellä, no sen nyt jotenkin pystyin hyväksymään, koska olen oikeakätinen. Seuraavana noottina liika levitys liike ja liika virta, sitä oli tolkuttomasti, jonka seurauksena essu on palanut rikki useista kohtaa. Mulle tuli siitä essun palamisesta sellainen olo kuin olisin pienen pieni tyttö, joka on pelannut uusi leninki päällä jalkapalloa ja ryöttänyt sen ja saa vanhemmiltaan toruja.
Taidan olla aika lyhyt vihainen koska hetken kuluttua olin jo unohtanut kaiken sen harmituksen ja olin jo innoissani siitä, että kohta näkisin kuinka opettaja Jauhiainen hitsaa kappaleen malliksi. Voihan asiaan toki vaikuttaa pieni rupattelu tuokio niistä näistä ennen hitsaus tuokiota. Ja kun jonkun asian hyväksyy, sen kanssa on paljon helpompi elää. Loppu peleissä, vielä samana päivänä, sain aikaan sellaista jälkeä, että rohkenin mennä näyttämään oppimaani. Ja sulattaahan se kun opettaja Jauhiainen sanoo "no, tämähän näyttää aika hyvältä". Ja vaikka oikea käsi tärisee enempi kun vasen, se on näköjään vaan hyvää sulan levittämisliikettä. Niin se vaan on että mukavuusalueelta lähteminen tuottaa tulosta. Koepäivää odotellessa olikin kiva hitsailla hyviä kappaleita, koe meni läpi ja Merilä kehui, että menin sanattomaksi ja näin mä sain hyvän-hitsaus-päivän.
Haluan kertoa tunteistani, haluan kertoa viha-rakkaus suhteestani opettaja Jauhiaiseen. Käsitellään ensiksi viha ja siinä mukana tulevat negatiiviset mielentilat. Mää en käsitä sitä, se osaa tulla juuri heikoimmalla hetkellä katsomaan kuinka sujuu. Monesti on käynyt niin että puikko ei syty millään tai on juuri tehnyt järkyttävän mörkö sauman, mitä ei haluaisi näyttää.
Kerrompa esimerkin, tämä tapahtui viime viikolla. Hitsailin puikon kanssa yläpienaa, putkea levylle, kun opettaja Jauhiainen saapui. Olin tehnyt siitä kaksi koetta hylkyyn ja harjoittelin ahkerasti, jotten enää tekisi niin rumia kokeita. Hävetti näyttääkin se kappale Merilälle, se oli juuri sellainen mörkö-kappale tai Jauhiaisen sanojen mukaan "etsi viisi virhettä". Luulin kovasti olevani jäljillä oikeasta suoritus tekniikasta. Taas sain huomata ettei koskaan saa olettaa tai luulla mitään. Pitää osata tai tietää, ellei jopa molempia. Putosin rymisten alas, ensinnä, hitsasin väärällä kädellä, no sen nyt jotenkin pystyin hyväksymään, koska olen oikeakätinen. Seuraavana noottina liika levitys liike ja liika virta, sitä oli tolkuttomasti, jonka seurauksena essu on palanut rikki useista kohtaa. Mulle tuli siitä essun palamisesta sellainen olo kuin olisin pienen pieni tyttö, joka on pelannut uusi leninki päällä jalkapalloa ja ryöttänyt sen ja saa vanhemmiltaan toruja.
Taidan olla aika lyhyt vihainen koska hetken kuluttua olin jo unohtanut kaiken sen harmituksen ja olin jo innoissani siitä, että kohta näkisin kuinka opettaja Jauhiainen hitsaa kappaleen malliksi. Voihan asiaan toki vaikuttaa pieni rupattelu tuokio niistä näistä ennen hitsaus tuokiota. Ja kun jonkun asian hyväksyy, sen kanssa on paljon helpompi elää. Loppu peleissä, vielä samana päivänä, sain aikaan sellaista jälkeä, että rohkenin mennä näyttämään oppimaani. Ja sulattaahan se kun opettaja Jauhiainen sanoo "no, tämähän näyttää aika hyvältä". Ja vaikka oikea käsi tärisee enempi kun vasen, se on näköjään vaan hyvää sulan levittämisliikettä. Niin se vaan on että mukavuusalueelta lähteminen tuottaa tulosta. Koepäivää odotellessa olikin kiva hitsailla hyviä kappaleita, koe meni läpi ja Merilä kehui, että menin sanattomaksi ja näin mä sain hyvän-hitsaus-päivän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)