Takaisin työelämään

Siitä onkin melkein kaksi vuotta kun olen viimeksi palkallisessa työssä ollut. Lukuunottamatta muutamaa työkomennusta Pohjois-Savoon ja työpätkää joissa olen ollut ruokapalkalla. Ja palkkaahan se on sekin ollut, eivätkä olleet lainkaan huonosti neuvoteltuja sopimuksia.

Hieman olen pelännyt sitä että olisin koulussa mennyt pilalle taukojen pidon suhteen, koulussa kun sai aika vapaasti pitää tauot ja määrittää niiden keston. Sehän oli vain omasta harjoitteluajasta pois.

Uskallan sanoa ääneen, että olen iloinen siitä että jaksoin kestää pientä kenttäkettuilua siitä, et mulla oli kova halu päästä tekemään, enkä malttanut istua ruokalassa tunti tolkulla. Uskon, että se on nyt palkittu, pääsen näyttämään mitä osaan ja kuinka paljon mussa on vielä potenttiaalia.

Ensimmäinen päivä meni pitkälti paikan siivoilussa, työkavereihin ja laitteisiin tutustumiseen. Hieman valmistelin kappaleita seuraavalle päivälle. Sain myös käyttööni uuden hitsauskoneen, pikkusen olin sen kanssa pulassa, kun kukaan ei oikein osannut kertoa miten saan jännitteen näkymään näytölle ja mitä se eräskin numero siinä symboloi. Loppupäivästä välähti ja opin oleellisimmat tiedot koneesta, niillä pärjäisin. Nyttemmin olen saanut koneeseen paperiohjeet, pääsee vielä hifistelemään namiskojen kanssa.

MMM TIG <3

Tätä mulle lisää!

Jo parin viikon jälkeen musta tuntuu jollain hassulla tavalla siltä että oon omieni parissa. Mun ei tartte tuntea oloani ulkopuoliseksi kun lähden tauolta normaaliin aikaan pois. Hallissa ollaan ajoissa ja sieltä lähdetään sovittuun aikaan. Uskon että osa tästä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta johtuu mun asutushistoriasta, siitä että oon Kytökylästä lähtöisin enkä mistään Helsingin kupeesta.

Ja oon saanu hyvän vastaanoton. Yksikään työkaveri ei oo antanu mun sukupuolen tai vastavalmistuneisuuden vaikuttaa. Paitsi puolalaisvahvistus hieman tuumi, että mun olis parempi mennä takaisin kouluun ja tulla toimistoon sieltä töihin. Otin sen huumorilla, en lähde muuttamaan suunnitelmia.

Kahden viikon ajalta suurin harmitus on ollut se, että joulupukilta saatu taskulamppu puhallettiin. Oon kyllä sen sorttinen, että liikun paikasta toiseen ja tavarat myös, mutta aina ne löytyvät viimeistään päivän tai parin sisällä. Nyt on mennyt viikko, kaikilta olen kysellyt ja etsinyt kaikkialta, mutten löydä. :( Oon ihan sokea ilman sitä lamppua. Kaikki saumat näyttää ihan samalta ilman sitä!

Tälläisiä on nyt työn alla useampi. Juu muutama nööli on, tulevat lähtemään pois. :)

Ensimmäiset työhitsaukset

Erikseen pitää mainita koeponnistuksen olleen mieleenpainuva seikka. Kilpilahdessa vedettiin paloletkuja putkilinjojen päälle metritolkulla kun vettä tarvittiin ponnistusta varten. Muistan kuinka jännittävää oli odotttaa täyttymistä ja sitten vain ihastella, kun näki että jollakin on ammattitaitoa tehdä jotain vastaavaa. Ja nyt minä pääsin itse sitä kokeilemaan, paljon pienemmässä mittakaavassa ja useampaan kappaleeseen. Harmikseni aika monesti tuli vesi läpi ja samasta paikasta. Ei auttanu muu kuin käydä paikkaamassa. Kaksi piti vettä ilman korjauksia. Ensi kerralla tiedän mitä pitää tehdä paremmin, odotan jo sitä.

Toki on tullu tehtyä ihan aloittelijan kämmejä, silkkaa ajatelemattomuutta ja innokkuutta. Esim. maakaapeli on unohtunu laittaa kiinni, heftannu vaikken ollu hionu maalia pois ja oon ollu laskemassa maskia alas vaikkei se ole ollu päässäkään.




Umpilangalla nämä. Tummemman sauman on tehnyt joku toinen :)

Toisella viikolla olin hieman tuskissani vanhan lankakoneen kanssa. Kahvitauolla eräs tuumaili, että vanhoja patuja pitäisi laittaa pellolle ja ottaa nuoria enempiä ja taisipa olla vielä niin että nuoria naisia. Mielessäni mietin, että annetaan vaan niidenkin pysyä leivän syrjässä, pitäähän jonkun osata käyttää porraskäyttöisiä koneita. Meni pitkään ennen kuin pääsin koneeseen jyvälle. Meni hetkellisesti usko siihen että oon pätevä hitsaaja.

Umpilangalla

Paria päivää myöhemmin pääsin takaisin jaloilleni. Sain tehtäväksi sahata RHS-putkea ja hitsata ne kasaan, PUIKOLLA. Jos mulla olis ollu häntä se olis viuhunu niin paljon. Samana aamuna puin ensimmäistä kertaa eläessäni hitsaajan haalarin päälle. Sain värkätä ihan rauhassa itsekseni, enkä kokenut mitään ongelmaa oikean virran hakemisessa ja hitsaamisessa. Tästä mä olin alkanu unelmoimaan kolmisen vuotta sitten, kun näin vastaavaa Kilpilahdessa. Lakiosuuden raon täyttäminen oli vaikeaa, kaipasin kaukkaria. Kolo oli ahdas!

Ei aina ole niitä ihanteellisia olosuhteita, tuossa köllötin kyljelläni. Kuvassa hitsattavaa kohtaa ei näe. Puikolla nämä.

Kaksi viikkoa on töitä tehty, eikä oo tuntunu hullummalla. Mulla on sellainen olo kuin olisin ollut pidempäänkin töissä. Paljon on tullut tehtyä kaikenlaista mitä koulussa ei ollut tehnyt tai joskus vain kerran kokeillut. Oon oppinu joka päivä ja joka tunti jotakin uutta. Ja tulen oppimaan vielä pitkän aikaa. Haikealta tuntuu jättää kirjoitushommat tältä osin. Se on vaan raaka tosiasia että jonkun loppu on aina uuden alku. Lokin kirjoittaja kiittää ku kuittaa tältä erää. Kaikille oikein hyviä hitsauspäiviä!



Osa Kyrötekniikan työntekijöistä

PS. Jippii, lamppu löytyi toisen työpisteen pöydän alta! En kyllä käsitä miten se sinne oli pyöriny! Pääasia, että löyty, näen jälleen sen ansiosta. Työ on monipuolista, tehtävät ja menetelmät vaihtuvat. Trukilla ajokin on jo ihan mukavaa, vaikka aluksi kammoksuin koko touhua. :) Ja edelleenkin oon ihan innoissani työstä eikä mielipiteet oo muuttunu, entistä enempi kaikki tuntuu vahvemmin oikeammalta. Oon kotiutunu jo. Oon oikealla tiellä. <3


Mielenkiintoinen otos. Puikolla hitsattu. Kiitos Tarmo!



Vipuset valmiina, roiskeet on poistettu ja sinkitty.

The End!

Kaiken maailman kuvatuksia

 

Loviisa 2010. Tuolla kiinnostus kasvoi entisestään, melkein pääsin oppisopimukselle, mutta tuolloin perustutkinto puuttui. YIT:n Jorman ja Maken opissa olin. Enkä tuolloin edes erottanu laikkoja toisistaan, pitkälle on tultu! Kuvassa Jorma.

Pestaa Nuori -tapahtumassa Turun Aikuiskoulutuskeskus. 13.9.2013

 

Kahvittelua, vihdoinkin sain sen viinerin<3 Lokakuun alkupuolella mennään. Töissä on tullut oltua pari päivää.

Sain stipendin SHY;n Turun Senioriklubilta. Jännitti niin pirusti. Kun kuunteli mistä hyvästä stipendin saa, liikuttu kovasti. Meitä haastateltiin vuorollamme, kun mun vuoro tuli, mun oli kieltäydyttävä. Oli pienestä kiinni etten alkanu vollottamaan. Oon kyllä välillä aikamoinen maailman napa, mutta siinä tuli kehua yhdelle pienelle ihmiselle ihan liikaa.



kl.siht. Jouko Rinneranta,  op. Pentti Merilä, klubimestari Olli Rönnemaa, opisk. Reeta Laurila,op. Ari Jauhiainen, hitsauksen pääopettaja Kari Aarrekangas, kouluspääIlikkö Iiro Isaksson.




Lakisauman hitsaamista, hitsaan koetta, enkä häiriintyny kuvaamisesta. Kipinöitä<3

 

"Jauhis, mee metikköön virnuilemasta"



Roiskeet pois. Hups, "tikki" hanskat kädessä :)

  

Tähän loppuun pitää vielä mainita henkilö nimeltä Hannele Larkovuo. Tämän henkilön ansiosta tämä blogi siirtyi ajatuksesta toteutukseen. Suurkiitos kaikesta!

25 vuoden kokemus vrs. vuosi

Nyt on aika kirjoittaa jatko kirjoitukselle hitsauksen salat: "Haluan kertoa tunteistani, haluan kertoa viha-rakkaus suhteestani opettaja Jauhiaiseen. Ensiksi käsitellään viha ja siinä mukana tulevat negatiiviset mielentilat."

En oikein osaa kuvailla mun ja Jauhiaisen opettaja-oppilas suhdetta kuin viha-rakkaus-suhde nimikkeellä. Välillä kun on käpy palanut ihan sata nolla ja välillä tullu näitä kaapeli-tuntemuksia joista kerron. Kuten kerroin hitsaushierarkia tekstissä, ensivaikutelma ei ollu mitä parhain: "Ompa tuossa kamalan ylimielinen ja m*l*kk* opettaja. Ei viittiny edes vastata mitään."

En koskaan olis uskonu, että ensivaikutelma voi pettää niin pahasti. Yleensä jos joku ihminen alussa vaikuttaa tympeältä, kohtelen tätä samoin. Ei kuulu tapoihin alkaa tekemään vaikutusta ihmiseen joka on mulle tyly. Kuitenkin kotona on opetettu hyville tavoille että opettajaa pitää kunnioittaa. Enkä nähny syytä alkaa haastamaan tätä opettajaa. Viikkojen aikana, huomasin, että ei ensivaikutelma pidä paikkaansa. Mielipide alko muuttumaan, tuohan on hyvä tyyppi. Osas ottaa mersu-vinoilut hyvin vastaan eikä ottanu silmätikuksi.

Kesän 2012 olin koneistamossa, enkä ajatellu että saan enää mitään opetusta Jauhiaiselta. Syksyllä levy- ja teräsrakennekurssin aikaan saatiin hitsausopetusta kiuasta varten. Mitä enemmän Jauhiainen on opettanu, sitä enempi oon alkanu kunnioittamaan opettajaa. Kun Nakolinna ehdotti tätä AL ja RST jaksoa, olin tosi iloinen siitä, että saan Jauhiaisen opettajaksi. Päästiin Sirin kanssa siistiin osaan hallia ja ei ollu kova meteli kun paljon hitsattiin tigillä. Itse päätettiin siivous päivistä, aamuisin kun laitettiin radio päälle, pidettiin aamun avaus ja kuunneltiin joku sattuman varainen kappele ihan seisaaltaan. Opettaja Jauhiainen preppas meitä ja opetti kuinka pysty levy hitsataan magilla. Töitä piti tämän kokeen ansiosta tulla, mutta sanotaanko näin, että tuli muuttujia, jotka ei ollu riippuvaisia meistä.
 

Viimeisen alumiinikokeen Jauhiainen halusi valvoa. Kävin ennen koetta vessassa, sillä aikaa Jauhiainen oli sekoittanu koneen kaikki asetukset ja mun piti ne säätää uudestaan ja kertoa miksi näin. Selvitin tämän osion ja hitsaaminen onnistui. Koetta en saanut ekalla läpi, särmä ei ollu sulanu kunnolla. Ei enää ujostuttanu hitsata Jauhiaisen nähden.

Alumiini näytössä Jauhiainen opetti kuinka pöydän välitason nurkan saa hitsattua. Jauhiainen näytti mallia ja kertoi että vaikka näyttää siltä että se palaa puhki ja että reikä ei näytä täyttyvän, luota siihen että se täyttyy. Opettaja seurasi hitsaamistani ja lopussa tuli se vaihe jolloin kaikki näyttää menevän pieleen. Kuulin mielessäni Jauhiaisen sanat, pitää luottaa täyttymiseen, odotin ja odotin, reikä täyttyi ja sauma oli melkein prikulleen sama kuin malli. Näitä kokemuksia mahtuu lukuisia vuoden ajalle, tämä on vain yksi esimerkki.

"Luota siihen, että se tulee täyteen" Kuvassa migillä hitsattu alumiinia.

Opettaja Jauhiainen on kyllä saanu pään välillä ihan hajoamis pisteeseen. Jauhiaisen tapa kertoa jonkun olevan väärin, on niin suora (ainakin mun herkälle luonnolle). Kuitenkin jokaisesta huomautuksesta on ollu hyötyä ja oon kanavoinu ketutuksen haluksi kehittyä paremmaksi. Jokaisesta virheestä oon oppinu.
 

Uskon siihen, että tiettyjen ihmisten välillä voi olla yhteys ja kemioiden yhteensopimista. Tuollaiset yhteys asiat kuulostaa kuitenkin imelältä siispä olen ajatellut että siinä välillä on "kaapeli". Näkymätön tosin.

Kirjoitan vapaa-ajalla muutakin kuin blogia, kirjoitan omaa päiväkirjaa, runoja ja kirjeitä. En läheskään aina osaa ilmaista itseäni puhumalla, mutta kirjoittamalla osaan. Tämä kirjoitus on syntyny kuukausien varrella. Inspiraationa on toiminut opettaja, joka on opettanu mulle valtavan määrän asioita aina kopin siivoamisesta, ruostumattoman teräksen hitsaamisesta siihen, että pitää aina olla oma itsensä.

 

Aja mut nurkkaan,

laita mut puun ja kuoren väliin.

Paina mun selkä seinää vasten,

äläkä anna mulle tilaa mennä.

Hengitä mun niskaan,

katsele mua salaa,

riisu multa turhat luulot.

Vie mut pois mukavuusalueelta,

siellä mä kehityn eniten.

Kaada mun niskaan se kylmä suihku.

Kokeile mua,

kysy ne vaikeat kysymykset,

minä tarvitsen tätä kaikkea.

 



Isona minusta tulee... "mä oon jo iso"

Jokainen meistä on erilainen, ainutlaatuinen yksilö. Kaikille ei sovi kaikki, eikä pidäkkään sopia. Vuosien jälkeen olen huomannut, että oppimistyylin huomioiminen opetuksessa vaikuttaa motivaation jälkeen eniten oppimiseen. Jos mietitään minua oppilaana, olen joskus ollut hyvinkin hankala. Ala ja yläasteella en malttanut olla paikallaan, olla hiljaa. Häiritsin muita ja ennen kaikkea itseäni. Hyvällä menestyksellä kuitenkin selvisin. Amiksena olin maltillisempi, energiaa purettiin mm. puutöissä ja oltiin paljon metsässä. Tuntui näin ollen paljon helpommalta istua ne muutamat tunnit luokassa. AKK:ssa opiskelussa on kuitenkin ollut jotakin poikkeuksellista. Mulla on ollu hyvin korkea motivaatio. Mä oon halunnu ja tahtonu. Ja oon saanu tehdä 90% ajasta.

 

Jossain kohtaa koulua aloin enempi tarkastella opettajia koulussa. Ja jonain päivänä tiedostin asian, että tuollainen minä myös haluan olla. Opettaa toiselle jotakin mitä itse osaa ja nähdä se muutos. Jättää jälkensä. Aikaisemmassa elämässä oon vähissä päässyt tätä kokemaan. Ohjaajana oon siirtäny tietoa ja taitoa eteenpäin. Jousiammunnassa on ollut hienoa nähdä kun pieni tyttö kannattelee jousta ensin huojuen ja kun oon kertonu muutaman korjaavan tekijän, tyttö seisoo ryhdikkäästi ja onnistuu ammunnassa. Syntyy positiivinen kokemus. Pidemmän ajan ohjaamista tein päiväkodissa, avustin tyttöä ja yritin opettaa perusasioita parhaani mukaan. Siinä vaadittiin pitkäjänteisyyttä, ei kaikki opi kerrasta, eikä useastakaan kymmenestä kerrasta. Kuitenkin, aina se palkitsevin kohta on ollut nähdä kehitystä ihmisessä.

Oon huomaamattani oireillu tästä asiasta jo pitkään. Yläasteella opetin ainakin kymmenen tyttöä ajamaan mopolla, eikä yksikään keulinu ja vetäny nurin. Sählyä pelastessa koitin opettaa muille tytöille miten mailaa pidellään ja miten koko sählyä yli päätään pelataan. Oma liikunnan opettajani ei tuolloin kamalasti tästä tykännyt. Ehkä olin toisen tontilla tai ehkä en osannut aina muotoilla asioita kauniilla tavalla.

Mä oon elämäni aikana nähny monenlaisia opettajia. Voin mainita saaristolaivurikurssilta opettaja Matti Eskelisen. Alussa tämä hieman oli hiljainen ja puhui hieman monotonisesti pakolliset alkupuheet, mutta kun päästiin puhumaan merestä, ääni muuttui täysin ja yhtäkkiä koko luokka oli otettu haltuun. Havahduin itsekkin ja kun huomasin innostuksen aiheeseen, sitä oli paljon helpompi kuunnella. Hyvä opettaja on kiinnostunut asiasta jota opettaa.

Koulussa trukkikurssilla harjoiteltiin ajamista ja mulla oli vähän turvaton olo kun justiin oltiin katotttu videoita joissa kaikki paikat sortuu kuskin takia. Ajelin menemään ja pelotti hieman. Siinä kun pyörittelin päätä, huomaan ettei opettaja ole paikalla. Hyvä opettaja on läsnä, henkisesti ja fyysisesti.

Oon ollut onnekas kun sain hitsaajan ammattitutkinnolle hyvät opettajat. Mä en olis läheskään näin pitkällä ilman näitä kahta miestä. Jauhiaisen vinkistä ylipäätään jatkoin, hyvä niin. Talven aikana Jauhiainen siirty enempi muihin työtehtäviin ja jäin enempi Merilän oppitytöksi. Ja kun oon rehellinen, en ensin lämmenny Merilälle. Tuntu et en osaa kommunikoida yhtään. En osannu kuunnella ja varmaankin olin liian malttamaton. Uskon että tunne on ollu molemminpuolinen, olenhan mä aika rasittava kun virtapiikin saan. Jossain kohtaa huomasin, että meillä on murteen lisäksi toinenkin yhteinen tekijä: Oulun Kärpät. Alettiin jääkiekon kautta jutella enemmän ja kun Merilästä tuli virallisesti mun opettaja, puhuttiin hitsaamisestakin. Merilä opetti mulle monet hitsausasennot, oli tekemässä musta putkihitsaajaa. Merilässä kaikista parasta on ollut kannustaminen. Laki koe oli henkisesti tosi raskas, kun musta alkoi tuntumaan etten riitä, en valmistu. Aina Merilä ilmestyi jostain ja hyvinkin pienillä eleillä kannusti jatkamaan.

Kun kävin Haapavedellä edellisen kerran, kävin samalla matkalla kirjoittamassa työsopimuksen. Soittelin tärkeille ihmisille tästä ja en tienny miten päin olla. Työsopimus matkusti etupenkillä koko matkan. Kunnes yhtäkkiä mut valtasi kamala haikeus ja aloin miettimään Merilää. Mulla on ollu erittäin hyvä opettaja, jotkut ihmiset tekevät syvemmän vaikutuksen ja Merilä on sellainen. Ja sitten pääsi itku, onnesta ja surusta. Oon jo sen verran monet koulut käyny, että vaikka kuinka sanottaisiin että nähdään koulun loputtua, se on todellisuudessa hyvin vaikeaa toteuttaa. Tuli suru siitä, että tiesin ettei kovin monesti enää nähdä. Silti olin iloinen siitä, että tälläinen ihminen oli vaikuttanut minuun pysyvästi. Mertsi: sata varmaa on se, että Kärppä peli mennään vielä katsomaan!


Pentti Merilä, minä ja Ari Jauhiainen



Jauhiaisen vielä ollessa enempi halliopettaja sain olla tämän apuna. Muutaman kerran opetin kuinka pienasta tehdään murtokoe, opastin hiomakoneiden käytössä ja levyleikkurilla. Ja nautin siitä suuresti. Jauhiaiselle kaikki edellä mainitut on peruskauraa, mutta mä otin ne vastaan kuin suurenkin vastuun.

 

Nakolinna pyys mua kerran pitämään tig-hitsaamisesta perustutkintolaisille infoa. Kerroin koneen nappulat ja tarkistin kaikki kaapelit ja varsinkin maakaapelin. Valoa ei syttyny ja nolotti ihan älyttömästi kun kaikki katso siinä innoissaan ja mää en saanu mitään aikaan. Olihan siellä joku kaapeli väärässä paikassa, en enää muista tarkalleen mikä, mutta kuitenkin olin tulkinnu koneen merkintöjä väärin. NOLOTTI! Hitsasin mallin hyvällä menestyksellä. Paria kuukautta myöhemmin juttelin vanhan koulukaverin kanssa ja tämä kysyi multa et oonko oikeasti Turun AKK:ssa töissä. Olin ihan puulla päähän lyöty. Kuulemma kylillä oli näin puhuttu. Loppu peleissä selvisi että eräs opettava oli hieman ymmärtänyt kuvion väärin.

 

Viimeisiä levykokeita hitsaillessa levyn palat loppui kesken. Juri oli juuri tuonut ulkoa levyä ja eräs mies opiskelija isoa levyä siinä havitteli. Menin kysymään voitaisiinko molemmat leikata siitä. Se sopi. Ennenkin olin miettinyt että on siinä juron näköinen mies. Ja hiljainen. Huomasin ettei tämä puhu kovin hyvin suomea ja kysyin hänen äidinkieltään. Arnold vastasi sen olevan venäjä. Muutaman sanan muistin vielä venäjää ja rohkaistuin kokeilemaan miten kieli taipuu kun ei toinenkaan minun äidinkieltäni osannut. Ja kyllä siinä ilme ja olemus muuttu. Seuraavina päivinä kuulumiset vaihdettiin venäjäksi ja tulin kysyneeksi kuinka hitsaaminen sujuu. Puikolla hitsattiin jalkosaumaa. Eikä juuren teko sujunut. Halusin heti päästä näyttämään, ikävöin jo tuossa kohtaa puikolla hitsaamista. Juuri onnistui taasen ja koitin parhaani mukaan kertoa mitä kuuluu tehdä. Seuraavana päivänä näin Arnoldin ja juuri oli hyvä ja tämä hyvin iloinen että joku näytti kun oli pitkän aikaa yksin koittanut. Koin suurta onnistumisen tunnetta.

 

Isona minusta tulee... aika näyttää ja sanotaanko nyt näin että harjoitus tekee mestarin. ;)

Kuvagalleria perustutkinnolta

Perustutkintolaisilla pitäisi olla enemmän vastaavia tehtäviä (esim. alla oleva poiju), mua kehitti kaikista eniten asiakastyöt, koska ne oli joka kerta erinlaisia ja niissä oppi kantapäänkin kautta. Enempi tuotteiden teko kehittäisi kuin se, että istuu ja hitsaa kopissa pienaa. Aika harvoin työelämässä on mahdollisuutta ihanne olosuhteissa hitsata, tuotteiden teko toisi siihen myös hieman todellisuuden tuntua.


Poijuankkuri. Opettaja Vuorisen levy- ja teräsrakennetöiden jaksolla, Tuohimetsän kanssa hitsattiin. Aina yhtä hienoa nähdä valmis tuote, vaikka en tuota alusta asti ollut tekemässä.

Cast away-levyseppä antamassa lämpöä muotoilua varten



Edellä mainittuun jaksoon kuului valmistaa kiukaan osia ja suotavaa olisi ollut saada hitsattua kiuas kasaan. Vuoriselle tehtiin pieni jäynä tähän tulipesään liittyen. Hitsasin kyljen ja Jauhiainen kävi antamassa korjauskehoituksen osalle saumaa. Myöhemmin Vuorinen tuli katsomaan ja sanoi että kaikki pitää rälläköidä pois. Vuorisen mentyä Jauhiainen tuli takaisin ja hämmästeli miksi olin hionu kaiken pois. Kerroin tapahtuneen ja siitä inspiroituneena Jauhiainen hitsasi koko kyljen. Myöhemmin Vuorinen kävi tämänkin sauman arvioimassa, tietämättä että se oli Jauhiaisen. Kyllä oli naurussa pitelemistä kun sauma oli "sinnepäin" tai "pikkuisen parempi". :) Kiuasta ei valitettavasti saatu tehdä loppuun, näyttö puski päälle. Tuohimetsä kuitenkin kokosi mun ja Sirin paloista kiukaan vuotta myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Nättiä ja vähemmän nättiä saumaa. :)

Etsi viisi virhettä ;)



Akselivaunun etäisempää tarkastelua

Toimiva tuote, harmi vaan että sekin päätyi jonnekkin romuläjään loppuen lopuksi.
 



Hitsaajan välipala. Viineri<3

Voi että tulee kaipuu näihin aikoihin! Alumiinipöydän jalka oli tosi vaikea hitsata tigillä. Siihen hitsattava lappu oli pieni, ja jos liian pitkäksi aikaa jäi paikalleen, lappu suli samantien piloille. Kulmakohta oli kaikista vaikein, ei oikein tiennyt mistä päin katsoo ja mistä suunnasta lisää lankaa. Hitsasin oikealta vasemmalle. Näytössä jalkalappujen hitsaus onnistui.

 

Valmis! Tämäkin oli niitä "siperia opettaa"- tekemisiä.

Muistan että meni ylitöiksi, onneksi Merilä oli iltakurssilaisten kanssa niin sain jäädä tekemään. Olin hirveän stressaantunut, aamulla oli deadline. Treenit jäi väliin kun olin ihan loppu. Enkä olis ehtiny syyä mitään. Kyllä tuntu hyvältä nähdä pöytä valmiina ja lähteä kämpille. Saumojen arvostelun jälkeen kansi liimattiin possuliimalla kiinni.

Osa näistä onnistuikin

Täydellisyyttä hipovat koukut

Haastavin materiaali tähän mennessä!

Välitaso. Perustutkinnon parasta aikaa oli ehdottomasti alumiini ja rosteri jakso. Siri on varmasti samaa mieltä :)

Tämäkin jäi possuliiman alle piiloon. Miltäköhän tuntuisi hitsata ÄLYMIINIÄ pitkästä aikaa?

Yleisosaamisjakso

Tämän blogin syvimpänä ajatuksenahan on ollu kirjoittaa siitä millaista on olla opiskelija Turun AKK:ssa ja millaista on olla nainen tälläisellä alalla. Näin koulun loputtua, olen alkanut muistelemaan millaista oli olla perustutkintolainen ja mitä silloin tapahtui. Tämä voi saada joillekkin korviin punaa, mutta kaikki teksti tulee lämmöllä, no hard feelings!

Aloitin kone- ja metallialan perustutkinnon 2011 vuoden marraskuussa. Ensimmäiset päivät olivat hieman jännittäviä, odotin luokan koostuvan pitkälti oman ikäisistä. Ajattelin, että kaikki  "aikuiset" on töissä eivätkä täällä. Yllätyin siitä kuinka paljon 30-55-vuotiaita opiskelijoita koulussa on. Tunsin olevani ihan alta vastaaja, tuntui et oon ainut joka ei tiedä vielä mistään mitään. Oli insinööriä ja entisiä telakkamiehiä. Sitten olin minä, joka olin tehnyt kaikenlaista laidasta laitaan. Olin ollu mm. hautausmaalla, ohjaajana ja henkilökohtaisena avustaja. En ole ollu kovin ronkeli töiden suhteen. Ainut mitkä oon onnistunu välttämään on heset ja siivous. Siinä on ollu mun rima. Syvä kumarrus näille, ei yhteiskunta enkä minä pärjäis ilman siistiä ympäristöä ja höttömättö hamppareita!

Sain Nakolinnan Pentin opettajakseni ja nyt kun tunnen kaikki opettajat jollakin tavalla, Pentti on ihan passeli perustutkinto ryhmien opettajaksi. Hauska, rento ja joustava. Jos mää olisin ollu kyseinen ope, mun käpy olis palanu jo miljoona kertaa, kun aikuiset ihmiset ei osaa käyttäytyä.

Alussa oltiin paljon teoria tunneilla, se oli mulle yhtä tuskaa, en voi vaan päivä kausia istua luokassa tekemättä mitään. Mun oppimis tyyli on kuitenkin se että "tekemällä oppii", ihan niinkuin pappakin ruukasi sanoa. Koin hätää siinä etten pääse oppimaan asiaa kunnolla ellen pääse käsillä sitä kokemaan. Istuin eturivissä ja koitin tehdä muistiinpanoja, jotta pysyn paremmin kärryllä. Eräs viikko käsiteltiin sorvin teriä ja koneistamista ihan alkutekijöitä myöten. Erittäin raskas viikko henkisesti, muistan nukahtaneeni yhtenä päivänä ensimmäisen tunnin aikana, vaikka kaikkeni kamppailin ettei niin kävisi. Pahoittelin tätä Pentille koska pystyin kuvittelemaan kuinka loukkaavalta tuntuu kun oppilas nukahtaa kesken tunnin. Tässä kohtaa tulin entistä varmemmaksi siitä että haluan hitsaamaan ja pian.

Kun enimmät teoriat oli lusittu päästiin käymään hallin puolella, pää asiassa oltiin transpointin puolella, tehtiin taivutuksia ja leikattiin peltisaksilla. Kaikkea hyvin simppeliä, jotta saatiin tuntumaa. Vieläkin on tallessa ensimmäinen metallityö, mutta onhan se ihan kamala, yksikään reuna ei oo suora ja viimeistelystä ei oo kuultukkaan! Tehtiin pneumatiikka viritelmiä, pidin paljon aivojen haastamisesta, välillä tuli kamala päänsärky kun keskittyi niin kovasti. Koneistamisesta en tykänny, tuli kammo jo siitä kun jossain kohtaa mainittiin sen vaativan matemaattista lahjakkuutta. Ja se miten tarkkaa kaiken piti olla, se ei vaan sopinu mulle.

Hitsaamaan oli kova hinku, mutta aina oli joku este, ettei se onnistunu. Sitten kun saatiin jokin hitsauspaikka, siinä saatto olla yhdellä paikalla kolmekkin, koitettiin vuorotella. Ensimmäinen hitsailu koulussa tapahtui puikolla. Jaoin tämän kokemuksen Denisen kanssa, ystävystyimme koulussa, nykyään näemme vapaa-ajalla silloin tällöin. Eräs samettihousuinen PT-opettaja näytti meille paikan ja siinä vaiheessa oltiin ihan omillaan. Ei ollu mitään tietoa mitä kuuluu tehdä. Millä tavalla puikko syttyy, miten paljon virtaa pitää olla. Markus-setä auttoi meitä, laittoi virran millä olisi hyvä alapienaa tehdä. Puikko oli ihan koko ajan kiinni, eikä tienny kuinka kuljettaa sitä. Kamalia räpellyksiä, puikkoja meni hukkaan varmaan paketillinen ku ei tiedetty tai ainakaan minä en tiennyt että ne voi käyttää niin loppuun kuin päällystettä on. Mutta vihdoin ja viimein oli päästy hitsaamaan!

Tigillä hitsaamisesta muistan sen että Opettaja Vuorinen näytti miltä sauman pitäisi näyttää, vaikkei hän meidän virallinen opettaja ollutkaan. Silloin jo aloin pitämään tigistä tosi paljon. Itse opin sen että elektrodin pitää olla ihan neulan terävä, jotta hitsaaminen onnistuu. Lanka koneella päästiin myös hitsailemaan. En tienny yhtään miten kaikkia niitä nappeja pitää säätää ja saatiin joku niin vanha kone, että arvot piti säätää asteikolla 1-2-3-4. En tänäkään päivänä tahdo ymmärtää tuollaisten koneiden sielun elämää, olimpa kuinka luokkahitsari hyvänsä. Jossakin välipalautteessa kerroin huonosta opetuksesta, ettei päästä hitsaamaan, eikä ole opettajaa läsnä yms. Myöhemmin opettaja Häkkinen palkattin perustutkintolaisten opettajaksi, saattoi siis jopa olla niin että palautteen annosta oli jotain hyötyä. Uskon, että nykyisin perustutkintolaisten perään katsotaan paremmin.

Yleisosaamisjaksosta sanon sen verran, että kuka tahansa kyllä pärjää siellä oli nainen tai mies. Mielestäni yleisosaamisjakso voisi olla tiiviimpi ja paremmin suunniteltu. Uskallan puhua tästä näin rajusti sen takia kun  minä olin kuitenkin se häntäpää joka ei ollut mitään metalli alan tehtäviä ennen tehnyt ja hyvin pysyin mukana. Monesti puolet päivästä meni kirjaimellisesti ihan hukkaan kun ei ollut mitään tekemistä, istutttiin vain jossakin. Päivät loppuivat puolilta päivin tai silloin kuin huvitti, koska mitään kirjaa ei näistä pidetty. Suurinta osaa tämä ei haitannu, mutta jos miettii tehokkuutta, puolen vuoden yleisosaamisjaksosta olisi ainakin kuukauden saanut helposti pois. Koen perustutkinnon alkaneen vasta siitä kun Jauhiainen nimettiin meidän opettajaksi ja IW-hitsaukset alko.

Asenne ratkaisee

Lomilta tuli palattua ehkä hieman takki auki, kun uskoin, että kokeen teko on ihan selvä homma. Pidin niin sanottuja pekkas päiviä pois ennen koulun loppumista, hitsaamaan palasin tiistaina (1.lokakuuta). Silloitin palat ja hain leiman Jurilta. Hylky tuli että rytisi. Oli taas useammasta kohtaa vajaata. Koelupa meni siinä, leiman saisin vasta kun näyttäisin että osaan tehdä juuren varmasti. Ymmärrän kannan siihen että ei kokeet enää ole harjoituksia, siinä vaiheessa pitää jo osata, mutta usean onnistuneen juuren jälkeen, en oikein käsitä miten koe kappaleet on aina huonoja. Niin ja kaikki on ollu puhtaita vaikka lanka on menny läpi. Villapiikeiksi sellaisia langan pätkiä sanottiin.


Siitä on lanka sujahtanu läpi.

Niska on ihan jumissa. Isä on sanonu että jumi on voimaa. On ollu suuri työ kanavoida kaikki kivun käsittely ja huonot tuntemukset sellaiseksi kehittäväksi energiaksi. Oon tosi huono valehtelemaan, enkä pidä valehtelusta. Joskus olisi ihan tyylikästä johonkin heittää jokin pieni valkoinen valhe, mutta mulla se kirpasee. Itseäni pystyn huijaamaan ihan sata nolla. Jos unet jäävät vähiin, pariin tai muutamaan hassuun tuntiin, sanon itselleni, että "ompa ihana nukkua neljän tunnin päikkärit". Uni on paljon tasokkaampaa kuin mentäessä nukkumaan ajatuksella : "voi keepele, ei ehi nukkua ku neljä tuntia". Niska säryn oon saanu melkein kokonaan pois, kun oon toistanu itselleni, ettei se oo kipeä. Loppu päivästä en oo enää tiedostanu koko asiaa. Niska särky on myös säteilly päähän. Ei oo auttanu burana eikä venyttely. Oon varmaan jonkin asteinen mieli puoli näillä höpinöillä, mutta on pakko keksiä jotain et saa pidettyä paketin kasassa.

Epäonnistunut juuri, joka saattaa sisältää virheen.

Meni yksi päivä harjoitellessa juurta. Juri ei lämmenny millään millekkään, yksi oli hänen mukaansa sinnepäin. Teki mieli menettää hermonsa, mutta opettaja on auktoriteetti, oli se sitten millainen hyvänsä. Sain luvan tehdä kokeen Aarrekankaalle, loppusissaanhan Juri oli enempi jäävi kuin Kari. Sain kuitenkin sössittyä molemmat kokeet torstaina. Alko jo vähän ahistamaan, että eikö tästä tuu mitään. Kaikki neljä pintaa on menny joka kerta läpi, mut juuressa on ollu aina joku vika. Aarrekankaan tarkistamat ei ollu enää vajaita. Pari kertaa, okei, ainakin seitsemän kertaa lanka meni läpi, eikä näin ollen kokeita kannattanut hyväksyä. Kuvissa langan läpi menemiset olisi voinu näkyä virheenä. Jokaisen kokeen avasin ja puhtaita olivat. 2/4 oli vähän huokosia, mutta muut ihan puhtaita.

Sitten oli enää perjantai, viimeinen koulupäivä ammattitutkinnolla.

Perjantaina olo oli jo jotenkin turta. Kaiken tasoinen itseluottamus oli hukassa, musta kokeen tekemiseen pitää hieman olla ylimielinen, että se onnistuu. Oloa huojensi se, että vaikka koe menisi metikköön, voisin ilta koulussa jatkaa tutkinnon loppuun. Se helpotti ihan tosissaan kun tiesi ettei jää kesken. Ja sekin helpotti kun tiesi että tulisi näkemään Merilää uudestaan. 

Täydellisyyttä hipova välipalko. Ei tarvitse kuin hipaista rälläkällä.

Tein yhden juuri kenraalin ja tein niinkuin Merilä ja Aarrekangas sanoivat. Otin siis hieman tukea jostain kun aiemmin olin vetänyt ilman tukea. Nojasin juuren teon ajan seinään ja menikin paljon paremmin. Tein kokeen ja juuren jälkeen teki mieli hakea Aarrekangas katsomaan juurta kuinka nätti se oli! Kerran meni lanka läpi ja silloinkin ihan alussa, eikä sitä edes huomannu kunnolla, koska lopetin siihen paikkaan, hioin ja jatkoin. Se oli elämäni nätein, suorastaan kaunein laki sauman juuri ja tais se olla kauniimpi kuin moni muukin. Välipalossa ei ollu mitään ongelmaa, siitä tuli tasainen, ei tarvinnu juurikaan hioa, muutakuin aloitusta tasoittaa. Pinta meinasi jännittää, ajattelin että voiko käydä niin huonosti, että pinta menee ensimmäistä kertaa mönkään tällä kertaa. Se onnistui, menin opettajan huoneeseen ja hymyilin. Opettaja Merilä tuumasi että nyt näytät iloiselta. Olin tyytyväinen, ainut mistä odotin että tuleee sanomista oli pieni reunahaava siellä täällä, mutta sekin meni. Opettaja Aarrekangas tuli paikan päälle katsomaan kokeen ja onnitteli kädestä pitäen. Vihdoin kuviin menevä kappale!

Kuviin menneen kappaleen juuri.

Loppu aika menikin siinä kun kirjaimellisesti juoksin ympäri koulua. Monet tuli kysymään mun tulevaisuudesta, en oikein halunnu puhua, kun pelkäsin että alan vollottamaan. Sanoinkin että leikitään, että tää on normaali perjantai päivä, ei toivoteta hyviä jatkoja tai muistella menneitä. Palauttelin varastoon suurimman osan tavaroista ja osan heitin menemään. Varustekaappiin jätin tärkeimmät siltä varalta että palaisin uusimaan laki kokeen. Siivosin paikkani, sinne olisi varmasti seuraavan kiva mennä kun siellä olisi kaikki kondiksessa.

   Kuviin mennyt pinta.

Tyhjensin puku kaappia ja löysin sieltä a-mitan jonka sain Jauhiaiselta lainaan hitsailujen alussa. Se oli ollut tuolloin kiiltävä ja uusi a-mitta. Naarmuja siihen tuli kaikesta huolimatta ja alkuperäinen pussi oli riekaleina. En ollu pitkiin aikoihin sitä käyttäny, levyjä ja putkia on tullu vaan hitsailtua. Mua oltiin vannotettu palauttamaan se, samassa mahaan tuli perhosia. Nyt pitää palauttaa tämä, eikä saa liikuttua millään tapaa.

Opettaja Jauhiainen löytyi ja menin palauttamaan mitta välinettä ja olin tosi yllättynyt kun sitä ei huolittu takaisin. Kuulemma tulisin tarvitsemaan sitä vielä enemmän kuin olin tähän mennessä tarvinnut. Piti äkkiä sulavasti lähteä paikalta pois, en pystyny muutakuin kiitoksen sanomaan. Joskus joku viisas on sanonu että tärkeintä on lähteminen ja se piti kutinsa tälläkin kertaa.

Viime viikon torstai, toisenlainen koepäivä

Hitsasin vain keskittyen nurkkien sulattamiseen. Kaikki omat availuni oli puhtaita. Jututin jossain kohtaa Petteriä joka oli tekemässä asiakastyötä plaanilla. Yllätyin kun opettaja Aarrekangas tuli siihen juttelemaan ja kysymään kuinka mulla sujuu. Kerroin miten menee ja sanoin sen että on epävarma olo kun eilen oli monessa huokosia, mutta tänään on ollu puhdasta. Aarrekangas toivotti tsemppiä, olin ihan monttu auki. Noinkin pieni asia kuin "tsemppiä", voi vaikuttaa suuresti oppilaan hitsausolotilaan. Monesta asiasta ajattelen niin että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, otan tämänkin hyvänä juttuna että onhan se kiva kun paria viikkoa ennen valmistumista saan pääopettajaltani tukea oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :)

Aarrekangas avasi loppu päivästä yhden ja puhdas oli. Ulkonäöllisestikkin kaikki näytti hyvältä. Tein vielä loppu päivästä kokeen, kello oli jo yli yksi. Etsin Jurin ja kun tämä oli pitkään arponu käyvätkö levyt edes koe paloiksi, sain leimat. Kohta tämä opettaja seurasi perässä ja tuli sanomaan maakaapelista ja siitä etten sais rälläköidä. Piti ihan tulpat ottaa pois ja kuunnella mitä mulle koitetaan sanoa, mutta kyse oli siitä että en saa irroittaa kappaletta telineestä ja rälläköidä pöydällä. Se oli mulle selvä juttu. Ihan kuin siinä olis kyseenalaistettu mun voimia naisena, että jaksanko rälläköidä kädet ylhäällä. Taas nakattiin bensaa liekeille. Sitten Juri sanoi että hän tulee katsomaan kokeen tekoa. Alko ottaan päähän ja sitten koko ukko hävis johonki. Onneksi älysin mennä tupakkapaikalta etsimään ja opettaja tuumi että voin tehdä sen ihan omin päin. En tiiä oliko ongelmanan eri äidinkielet vai kumma huumorintaju, mutta ei oikein osattu kommunikoida.

Ennen koetta tärisin kuin haavanlehti. Seisoin kappaleen vieressä ja vapisin. Aika oli käymässä vähiin. Istuin penkille ja siinä kun painoin liipasinta, tärinä loppu. Siinä kohtaa itsevarmuus oli juuri oikealla tasolla. Saman oon kokenu jäällä. Joskus ennen peliä jännittää niin pirusti, että tuntuu et jalat on niin tönköt ettei pysty luisteleen ja sitten kun kiekko tippuu jäähän, se kaikki jännitys katoaa. Useamman kauden jälkeen nämä pelin jännittämiset on jääny pois, kokemus ja itseluottamuksen kasvu on vaikuttanu siihen. Niin käy hitsaamisessakin.

Tein kokeen, Aarrekangas ja Juri kävivät välillä koetta katsomassa. Ei haitannu yhtään. Klo.14.05 olin saanut kokeen tehtyä. Aikaa meni 35 minuuttia. Juri kävi hylkäämässä kappaleen vajaan juuren vuoksi, kuulemma kahden millin vajaus kynnellä mitattuna. Virhe oli noin 50 millin matkalla, että en ollenkaan tästä lannistunu. Oikein hyvä kenraali tiistaita varten.

Yleensä oon aina sanonu että nainen pystyy tähän ihan siinä missä mieskin, on paljon nostolaitteita, apuvälineitä ja oon sitä mieltä että voi pyytää apua työkavereilta. Moni ukko riuhtoo yksin jotakin raskasta huonolla ergonomialla, kun fiksu mies tai nainen miettii sellaisen keinon joka rasittaa itseä vähiten. Mut tää laki sauma on sellainen, että tässä pitää olla hyvässä kunnossa, että tän pystyy hitsaamaan. Käsissä ja yläkropassa pitää olla voimaa pitää pistoolia ylhäällä, kehonhallintaa, että voit tehdä pienen pientä liikettä. Rälläköinti on erittäin raskasta tässä asennossa. Tämä on tähän asti kaikista raskain asento hitsata. Loppu rutistus.

Viimeinen

Nyt on pakko tunnustaa että taustalla soi nylon beatin viimeinen. En sen enempää kappale valintaa ajatellu kun laitoin youtubesta sekoitus kansion soimaan. Jokin merkkihän se tämäkin oli. Viimeistä saumaa koulussa harjoittelen. Viimeistä tältä erää.

Maanantai oli trukkikortin teoria päivä. Palaan tähän myöhemmin. Palauttelin taukojen aikana tavaroita, vein opettaja Nakolinnalle kirjan joka oli ollu lainassa melkein koko opiskelun ajan, eli vajaan kaksi vuotta. Kyllä sitä muutaman kerran on tullu larattua! Kävin kahvitauon aikaan merkkaamassa itseni läsnäolevaksi, marssin opettajan huoneeseen mitään aavistamatta. Opettaja Jauhiainen puhui puhelimessa ja näytti viittoman "läpi meni, hyvä homma". Aloin kiemurrella kuin onki mato, olis hauska nähdä itsensä jossain piilokamerassa, miten oikein alan mutkitella kun oon iloinen. Ja jos mulla olis häntä, niin sekin olis heilunu. Vaaka meni kuvista läpi!

PC.

Tiistaina oli trukkikortin käytäntö päivä. Ajaminen tuntu jotenkin ikävältä kun ei ollu samalla tavalla peilejä kuin autossa, piti kääntyillä koko ajan että näki kaikki trukkilavat jotka oli meillä ajo ratana, pöllön pää ei ois ollu yhtään huono. Eipähän ainakaan aja kenenkään päälle. En yhtään ihmettele jos on näillä kuskeilla selkä ja niska rasittuneina kun päivän pyörivät ja päivästä toiseen. Sain näistä haasteista kortin käteen ja pääsin takaisin pelipaikalle hitsaamaan, oli se rankka veto istua päivä luokassa. Palaan tähänkin myöhemmin.

Taivutuskokeeseen meni aamupäivästä iso lohko, tarvittiin kaksi taivutus sauvaa, päätypalat roskiin. Ensimmäinen taivutus meni hyvin, toiseen tuli kolme pientä erillistä repeämää, hieman yli millin mittaisia, eli ei mitään hätää, koska kolme milliä on raja.

Repeämiä

Samana päivänä aloitin intensiivisen lakisauman harjoittelun. Haasteeseen ei kuulunut vastausta, menin opettajan huoneeseen ja sain sieltä Jauhiaisen mukaani. Olin valmiiksi hitsannut juuren, koska siitä eteenpäin mulla oli toteutus vaikeuksia, montako välipalkoa vai yksi ja millä kaari alueella kannattaisi liikkua.

Opettaja Jauhiainen kertoi, että kannattaa hitsata yksi välipalko, levittäen ja niin että se täyttää hyvin ja on mahdollisimman tasainen, ihan kuin monissa muissakin levykokeissa on ollu ideana. Arvoja piti muuttaa sen mukaan, että pisarat jäisivät ylös. Jauhiainen hitsasi ja minä koitin parhaani mukaan kuikuilla mistä parhaiten sattuisi näkemään, koska asento on sellainen ettei hitsaajan itsekkään ole kovin hyvä nähdä (ainakaan minun), missä menee. Seurasin käden liikkeitä ja tunnustelin mielessäni tahtia millä Jauhis eteni. Katselin vapaan langan mittaa, pistoolin asentoa. Välipalosta tuli tasainen, eikä se vaatinut mitään hionta toimen piteitä. Pintaan tulisi kaksi palkoa, samoilla arvoilla kuin välipalkokin. Ensimmäinen suhteellisen nopeaa ja toinen hieman hitaammin. Opettaja Jauhiainen opetti aina hitsausten välissä, miksi näin ja perusteli ja kertoi omia kokemuksiaan. Pinnasta tuli erittäin nätti, en olis uskonu et laki sauman saa näyttämään siltä. Töllötin sitä jonkin aikaa ja hymyilin. Musta on aina yhtä hienoa nähdä se kun jompi kumpi opettajista tulee näyttämään mallia ja pääsee näkemään että se taito on siellä selkärangassa, eikä se lähe sieltä mihinkään. Ja usein heti tämän jälkeen tulee sellainen olo, että minä haluan äkkiä päästä kokeilemaan.

Jauhiaisen malli laki saumasta

Hitsasin ensimmäisen, välipalko oli vähän kupumainen ja täysi, hioin enimmän siitä pois. Pinnassa menin ehkä hieman liian lujaa, varaa olisi ollut mennä hitaamminkin, koska joihinkin kohtiin jäi hieman vajaata. Tein toisen, koska olin varma että kun meen ihan hieman hitaampaa, pinnasta tulisi vielä paremman näköinen. Aina lakisaumassa on vähä sellane olo että jos en mee tarpeeksi nopeaa, sauma valuu syliin. Seuraavassa luotin siiten että se pysyy siellä. Yllätyin miten hyvin pinta meni. Vertasin sitä Jauhiaisen tekemään ja tiedän näiden kaikkien kuukausien jälkeen, että oppilaan ei tarvitse pystyä ihan samaan suoritukseen kuin opettaja, mutta hyvä sen olisi olla sinnepäin. Onhan opettajilla, ainakin minuun nähden muutaman vuoden etumatka. :) Oho lähti rönsyämään. Kappale oli aika lailla samannäköinen kuin Jauhiaisen malli.

Kirjoittajan hitsaama

En voinut olla sanomatta Jauhiaiselle, että tuli melkein samannäköinen, kun kävelin opettajan huoneen ohi. Mua vaadittiin tuomaan näytille, mutta en kehdannut, kun se ei tismalleen ollu samannäköinen. Päivä oli pulkassa (talvella tahdon pulkka mäkeen!), siivoillessani Jauhis tuli katsomaan mitä olin saanu aikaan. Näytin ensin ensimmäisen, sen mikä oli vajaan oloinen. Se oli opettajasta hyvä ja vain yhdestä kohtaa vajaa. Näytin toisen, viimeisimmän. Opettaja Jauhiaisen mielestä sauma oli paremman näköinen kuin hänen tekemänsä malli. Ja Jauhiainen vaati että sauma avattaisiin heti aamusta, että näkisi osaisinko sulattaa tärkeimmät paikat ja kuljettaa oikeassa asennossa.

Lähempää tarkastelua

Mun on kauhean vaikea kertoa mitä siinä oikein tapahtuu kun Jauhiainen näyttää mallia. Osaan katsoa Merilän hitsausta ihan yhtä tarkkaillen ja opin siitäkin, mutta tässä on jotain mitä en osaa selittää. Olenko sittenkin ihan lahjaton kirjoittaja kun en osaa kuvailla yhtä oppimistilannetta? Oon joskus ennenkin kuvaillu tätä niin että siinä meidän välillä on jokin kaapeli, mitä pitkin tieto siirtyy. Kun katselin Jauhiaisen hitsaamista, tuntu jo kuin olisin itse hitsannu siinä. Eikä mulle jääny mitään epäselvää, mulla oli kaikki mitä mun tartti tietää. Tärkeimmät opit: nurkat pitää sulattaa ja hitsata vetämällä.

Keskiviikko aamuna hyvännäköinen laki sauma avattiin ja se oli puhdas. Olin siis osannu sulattaa kriittiset nurkat. Hitsasin melkein kymmenen saumaa koko päivän aikana, oikein urakoin ja se johti siihen että puhtaus kärsi kun keskityin ennemmin nättiin pintaan. Puolet oli puhtaita, muutamassa oli huokosia ja yhdessä oli liitos virhe. Tuli epävarmuutta siitä että onko koe päivä huomenna vai ei. Jokatapauksessa nämäkin päivät oli hyviä hitsauspäiviä. :)

Kolme asentoa

Torstai 12.syyskuuta

Koe viikossa pitää mielen virkeänä. Otin aamulla leimat ja virheistä oppineena hitsasin kokeen heti leimojen hakemisen jälkeen. Juuresta on tullu aika varma, mutta aina kun kerron jollekkin jonkun sujuvan niin tietenkin käy niin ettei sen jälkeen suju ollenkaa. Ehkä kuvittelen tän, mutta on se toisaalta joskus niinkin että kellä onni on, se onnen kätkeköön. Kokeessa juuri onnistui ja pintakin. Ensimmäinen pinta pätkä meni hyvin, sitten otin aloituksen. Katsoin jälkeä ja olin tyytyväinen, mutta sitten iski pieni jänskätys et nyt kusen tän kokeen ku muuten on ihan helmi saumaa tullu. Keskipätkä onkin sen näköinen et pistoolia on tullu puristettua. Viimeiseen pätkään kokosin itseni, näin ollen kaksi kolmas osaa onnistui hyvin. Arvioinnissa tuli huomautusta sauman tois puoleisuudesta, pitäisi olla tarkempi asennon suhteen ja pyrkiä katsomaan hitsausta suoraan edestä.

Jauhiaisen hitsaama malli, PF

Oma kenraalini, PF




















Koe kappale, PF


Menin jatkamaan vaakan harjoittelua. Mulla on ollu viime päivät tälläinen nälkä kasvaa syödessä-olo ja aloin heti ajattelemaan et tiistaina osaan jo tehdä tästä kokeen. Juuri onnistui taasen. Välipalot meni omalla painollaan, mutta pinta tuntu vaikealta, ei tuntunu kivalta huomata että 320 milliä on liian pitkä matka hitsata suoraan samalla nopeudella.



Viime viikkoinen pala, joka hitsattiin Merilän kanssa yhdessä, PC. :)

Eräänä päivänä kopin verho heilui ja Jauhis tuli katsomaan kuinka meni. Katseli pitkään saumaa ja tiesin jo odottaa et joku on väärin ja siitä tulee sanomista. Taas, kuinkakohan monennen kerran sama opettaja kertoo että hitsaan väärin päin. Välipaloissa ja pinnan kolme ensimmäistä saumaa tulisi hitsata oikealta vasemmalle eikä toisin päin. Mielessäni kiihdyin nollasta sataan sekunnissa, en halunnu mussuttaa mitään vastaan, kun tiesin että häviäisin samantien. Kokeilin hitsaamista oikealta vasemmalle ja kaikki kiukku tyyntyi. Etsin Jauhiaisen ja kysyin että miltä tuntuu olla noin hyvä opettaja. Näkeminen helpottui ja välipalot ja pinta muuttui paljon tasaisimmiksi. Pinnan palot sulivat nätisti yhteen, siskoiksi. Ei näyttäny enää kyntö pellolta. Ja meni suoraan ja sauma oli saman kokoista. Seurasin vain sulaa, enkä keskittyny siihen että missä reuna kulkee mihin hitsataan. Jauhiainen ja Merilä kävivät keskustelua kummasta suunnasta on parempi hitsata, loppusissaan aivan sama, koska molemmat hitsaavat sen hyvin. Minulle sopi enempi suunta oikealta vasemmalle. Viimeinen pintapalko tulee vetää vasemmalta oikealle niin näkee paremmin täyttymisen, ettei tule reunahaavaa. Pistoolin asennolla on myös suuri vaikutus!

Jatko aika asia tuli selväksi, jatkoa on tullu, vaikkei paperi ole saapunutkaan perille. Oon varmaan itte töpänny ja unohtanu ilmoittaa osoitteen muutoksesta Turun työkkäriin. Koulussa saan olla melkein vuoden loppuun, mutta liiton rahat, joilla tulee toimeen just ja just, ovat kuukauden päästä käytetty. Vajaan kahden vuoden opiskelun jälkeen haluaa jo kovasti saada kunnolla voita leivän päälle, vaikka ei se leivän syönti hyväksi oo oikein kellekkään. Oon kaikin puolin valmis menemään töihin, odotan sitä. Paljon.

Torstai 19.syyskuuta

Vaaka sauma lähti kuviin. Tein itseäni ja Merilää varten pari kenraalia, halusin et avattais ne vielä varmuuden vuoksi. Epävarma olo osottautui oikeaksi, huokosia oli ilmaantunu sauman ylä puolen laitaan. Yleensä vaaka asennossa tälläinen ongelma on yleistä alhaalla. Pohdittiin asiaa ja itse vahvasti olin/olen sitä mieltä et välipalot oli varmasti tarpeeksi täyttäviä ja että niille on ollut tarpeeksi tilaa. Kökköisyys on kolmannen ja/tai viimeisen pinta palon alla. Ruoppasin seuraavan palan paremmin siitä kohtaa ja puhtaampi se oli. Muutama pieni huokonen. Jostain syystä on ollu kumman läsnäoleva olo. Unet jäi vähäksi niin voi olla niin ettei oo ylimääräistä energiaa olla jännittynyt. Kokeen juuri onnistui, hion kolot huolella avariksi, jotta saumalle olisi tilaa. Tietenkin kokeessa on aina jotain erilaista, joka hankaloittaa hitsaamista, oli paljon enempi hiottavaa. Uskon selvittäneeni nämä. Jänskättää saada tietää mikä on röntkenin (röntgenin) tulos. Sen saa sitten kuulla alkuviikolla, varmaan maanantaina.

Viikolla sattui myös rälläkkä mysteerio. Aamupäivällä Siri tuli sanoo et sen rälläkkä hyyty ihan tosta noin vaan. Aateltiin et varmaan hiilet loppu. No, meni pari tuntia, pistin rälläkän käyntiin ja hyyty siihen sekin ja kahden sekunnin päästä verhon takaa tuli Siri. Epätodellinen yhteen sattumaa. On kyllä tarkkaan mitattu käyttö tunnit ku melkein samana päivänä rälläkät otettiin ja sitten ne hajos samana päivänä. Saatiin uudet tilalle ja se uus on niin kevyt!

Eilen aloitin laki sauman (PE) harjoittelun. Haasteeseen en oo toistaiseksi saanu vastausta, aloin siis itse kokeilemaan ja luin Jauhiaisen hitsausohjeita. Ohjeet autto ainakin juureen, eka kokeilin samalla periaatteella kuin puikon kanssa, mutta siitä ei tullu mitään. Ei lankaa voi mitenkään työntää, mutta onneksi ohjeessa oli erittäin hyvä kuva, joka ohjasti minut oikeaan suuntaan. Yhteen koitin tehdä välipalkoja ja pintaa mutta en osannu päättää millä tavalla railon täyttäisin. Niska ei tykkää tästä yhtään!

Tuossa on tullu myös mietittyä sitä, että toissapäivänä oli se päivä jolloin mun koulun käynti olis voinu loppua. Melkein siis pääsin tavoitteeseen, vaikka olin kaksi viikkoa kipiänä. Eli jos kahden viikon sisään saan kaksi koetta puhtaana, olen onnistunut tavoitteessani. Alkuviikko lähtee käyntiin trukki kurssilla, pitää varmaan vaihtaa lompakkoa, et kaikki mahdolliset kortit mahtuu sinne. :)