maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ei menny ihan putkeen, vai menikö?

Viikko lähti käyntiin muutto puuhista. Siirtäessä kohdepoistoimuria, kuului naks ja imuri lösähti pöydälle. Ajattelin että nonniin, siinä oli sen imurin loppu. Imu toimi kyllä, mutta jousto oli poissa. Aluksi yritin langalla saada sitä pysymään paikallaan, se onnistuikin, mutta hyvin pian kyllästyin turhaan värkkäämiseen kun ehjän imurin kanssa aikaa olisi säästynyt paljon. Menin kertomaan tästä opettaja Jauhiaiselle, sain pientä ohjeistusta (naljailua) siitä että putkea voi myös liikutella. Parhaani mukaan selvitin mikä on vikana, mutta selvyyden saamiseksi vaadittiin myös näkymä kertoman lisäksi.

Siitä syystä jouduin muuttamaan vanhasta kopista. Siellä olin ensimmäiset koe pienat hitsannu, oppinu ylipäätään miten koko koneen saa päälle. Lisätään, että kyseinen koppi oli minulla käytössä ensimmäisen kerran viime keväänä IW-kurssilla, sen jälkeen on tullu oltua kymmenessä eri paikassa riippuen menetelmästä ja tarkoituksesta. Siinä kopissa olin oppinu paljon, kantapään kautta ja joskus ihan oivaltanutkin. Siellä oon viettäny tunti kausia, se on ollu terapia paikka. Oon saanu ajatukset ihan kokonaan muualle tuossa kopperoisessa.

Toin tavarat, asetin tsemppipienan pöydälle, asetuin aloilleni. Siivosin enkä sen kummemmin ajatellut että illalla olisin pulssissa, TAAS.

Lähtiessäni koulusta, huomasin et oikea silmä vuotaa ja kirvelee, en ajatellut sitä sen enempää kun aika usein touhutessa tulee tunne että on roska silmässä. Koivusen Kimmo anto silmätippoja, hetkellisesti ne tuntu auttavan. Koulun jälkeen kävin lenkillä, silmässä tuntu ikävältä, otin pienet nokkaunet ja ajattelin että eiköhän ala helpottaa unien jälkeen. Silmää kirveli hirveästi, tuntu ettei voinut olla mitenkään päin. Kokeilin onneani soittamalla opettaja Jauhiaiselle, kerroin tilanteen ja sain luvan mennä käymään lääkärissä. Nolo soitto olikin sen arvoinen, silmässä oli pienen pieni metalli siru, ei siis ihme että tuntu jokseenkin ikävälle. Sain silmätipat ja nyt silmä on ok.

Koepäivänä yritin hitsata pysty putkea. Leiman hain opettaja Häkkiseltä. En oo koskaan aikaisemmin saanu mitään koetta Häkkiselle läpi ja nyt oli kova tahto tila onnistumisen suhteen. Juuri onnistui hyvin, juuren jalko osuuteen tuli pieni patti ja halusin tehdä viimesen päälle hyvän, näyttää että minä osaan. Rälläköin viimeisen pätkän pois ja tein uuden. Katsoin putken sisälle ja siinä hetkessä opettaja Jauhiaisen viisaat sanat kuuluivat mielessäni: harvoin se korjaamalla paranee. Siellä oli ihan kamalan suuri juuri, tuijotin putkeen vaikka kuinka kauan. Hain opettajan ja varmistin hylky päätöksen. Häkkinen oli samaa mieltä että kannatti tehdä uusi. Päivä oli jo niin lopuillaan, että koe piti siirtää torstaihin.


Pysty putken pinta, miksi kuvassa näyttää aina ihan kamalalta !

Virheen sivu profiili, töskäsin aloituksia, kuvassa harjoituskappale
 


Keskiviikkona hitsasin pari putkea, jonka jälkeen käytin lopun päivän putkien sahaamiseen ja esivalmisteluun. Oon hieman uhkarohkea kun otin päätösvallan omiin käsiin ja aloin sahaamaan putkia Jurin puolella hitsauslaboratoriossa. Sahan voi jättää sahaamaan ja samaan aikaan voi esim. m**kku mirkelin kanssa poistaa putken sisällä olevan sauman. Kaikki on siis paljon tehokkaampaa Jurin sahalla. Hallin puolella olevassa sahassa on jotain ihme väsymys ainetta. Siinä kun painaa liipasinta ja sahailee, alkaa väsyttämään ihan kamalasti, pari kertaa oon alkanu huojumaan ja on käyny niinkin että sahaus käsi on nukahtanut ja sahaus keskeytyny. Erittäin pitkästyttävää. Jurin puolella ei oo kun yks huono puoli. Se on kuin tsunamin jäljiltä. Tai ei ole enään. Siinä esivalmistelu töiden ohessa "hieman" järjestelin. Keräsin jätesäkillisen roskia ja trukki lavallisen metalli romua. Oon siellä joskus aikaisemminkin siivonnut, en oikein ymmärrä miten siellä voi aina olla niin kamalan sotkuista kun siellä ei varsinaisesti kenenkään hitsaus paikkaa ole. Jotkut hieman ihmetteli mun ajankäyttöä, miksi näin turhaa vaivaa. Syitä on periaatteessa kaksi, ensimmäinen on se, että olen itsekäs eli mun ei tartte kompuroida ja kävellä labyrinttiä pitkin sahan luo ja toinen syy on se, että epäilty henkilö joka saattaa aiheuttaa/antaa epäjärjestyksen syntyä, on syksyyn asti muualla.

Oon unelmoinu muutenkin. Mulla on taas toivoa siitä, että ehtisin saada ammattitutkinnon kasaan syyskuun yhdeksänteentoista päivään mennessä. Ja unelmoin siitä että joskus oon opettaja. Se unelma sai tuulta siipien alle pienestä opetustuokiosta Tuohimetsän kanssa. Jukka oli tuskastunut alapienan kanssa ja pyysi näyttämään miten mä sen teen. Itsevarmasti otin nelosen puikon pitkästä aikaa ja ruuvasin suurin piirtein amppeeri määrän. Onnistuihan se. Puikko ei kyllä syttynyt ekalla, se on se tekijä joka erottaa mut oikeasta opettajasta. Hitsasin kaksi pienaa, toinen oli käytetyssä kappaleessa ja toisen vedin uusiin paloihin. Jälkimmäiseen tehtiin murtokoe ja olihan se miehekkäästi särmän sulattanut. Tuohimetsä vei ensimmäisen pienani Merilälle ja Jauhiaiselle näytille, olivat kehuneet ja kun Jukka oli tunnustanut mun hitsanneen sen, Jauhiainen lähetti terveisiä, että voi alkaa hommaamaan opettajan takin. Aika hieno ajatus et mullakin olis joskus housut ja takki (oppilailla on vaan haalari :( ) ja takissa lukisi LAURILA. Voisko joku hieman tiputtaa maan pinnalle?

Koepäivänä mulla oli valmiiksi laitettu kappale pöydällä. Hitsasin kappaleen ja vein Merilälle. Sain hyväksytyn merkinnän ja luvan aloittaa tekemään vinoa putkea. Se on ollu mun sellainen salainen haave/unelma että joskus pääsisin niin pitkälle. Silloin kun harjoittelin puikon sytyttämistä ja alapienaa, tämä ajatus tuntui kaukaiselta. Nyt minä hitsaan sitä. Ensimmäinen juuri oli nätti, ei mitään ongelmaa, mutta pinta, todella ruma, susiruma. Olin varma että joku opettajista tulee katsomaan miten menee, kävi tuuri kun sain tuhottua sauman ennen kuin näin olisi käynyt. Avaamisessa näkyi pari yksittäista huokosta ja yksi rykelmä. Hitsatessa mun päässä alkoi soimaan Kalajoen hiekat, kappale vaan voimistui voimistumistaan. Olin viimeinen hallissa, kappaleen viesti oli selvä, aika lähteä KESÄLOMALLE!!!!!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti