tiistai 30. heinäkuuta 2013

Luonnetesti

Ei oo aina helppoa olla nainen, eikä oo aina helppoa olla hitsaajakaan ja sitten kun on naishitsaaja, päivä voi olla tosi huono kun sellainen sattuu. Koepäivä, aamulla vielä luulin tekeväni kokeen, mutta nää luulemiset on nähty ennenkin.

Yhden harjoituksen näytin opettaja Aarrekankaalle, tönärin kanssa mitattiin että yksi kohta oli liian korkea, se saa olla 5mm ja mulla se oli 5,3mm. Yhessä kohtaa pieni reunahaava ja lopetus oli väärässä kohtaa. Kriittinen luonteeni harmistui tästä, olisihan se kiva kuulla jonkun menneen edes hyvin. Toisaalta, mun tartteeki saada luonteelle lisää lujuutta. Opettaja suostui seuraamaan meislaamistani, suoritus oli "ok" ja sain palautetta miten sen voi tehdä paremmin. Merilältä opittu tyyli on erilaisempi ja se tuntuu itsestä paremmalta tavalta tehdä. Tässä kohtaa ensimmäisen kerran ikävöin Merilää. Tän päivän meislaamisessa oli se hyvä juttu, että se oli puhdas kokonaan. En kuitenkaan sata varmasti usko sen olleen puhdas, koska itse oon avannu pienemmällä liekillä ja vähän kerrallaan, yrittäny mennä mahdollisimman nätisti että näkis juuren tilanteen.

Ihan pakko kertoa yks juttu, se on jollakin tavalla vähän nolo, mutta mulle iso juttu. Siinä kun harjoittelin tekemään aloituksia puikon pätkillä, huomasin, että osaan sytyttää puikon! Voi sitä riemun tunnetta. Oon joskus aiemmin maininnut siitä, että se vaan syttyy enkä oo aina varma onnistuuko vai ei. Nyt mulla on tyyli tehdä se, ja niistä aloituksista on tullu kauniita, ihan oon jääny ihailemaan välillä ja harjannu ja kattonu et ompa nätti. No, ei aina ekalla raapaisulla syty mutta se liike mikä siinä pitää tehdä, on kehittyny huiman harppauksen eteenpäin. Siitä tunteesta sain paljon voimaa, kun aamupäivä jotenkin lyttäsi minut.

Valmistelin tänään useamman putken, jotta huominen olisi hitsaus painoitteinen päivä, ei tarttisi välillä lähteä tekemään putken pätkiä.

Kehityn pinnan tekemisessä koko ajan, alan taas uskomaan itseeni, että saan pinnasta kauniin. Sellaisen ettei tarvitse arpoa riittääkö ulkonäkö kuviin lähettämiseen vai ei. Välillä vaan sorrun ajattelemaan että hitsaan muita varten näitä kokeita, jos töppään jonkun sauman, ajattelen usein mitä joku sanoisi nähtyään sen. Silloin se käsi vasta alkaakin vipata. Meislauksen jälkeen otin asenteen, teen itselleni kaunista jälkeä, kaikki on minua varten, johan alkoi helpottamaan. Eli siellä kopissa on niin sanotusti välillä ainakin kymmenen tyyppiä kyttäämässä onnistunko vai en. Ja ihan itse minä ne sinne luon. Joskus tästä mielikuvituksesta on haittaa.

Iltaohjelmana daim-kakun teko, yritän lahjoa auto puolen kosseja vaihtamaan hammashihnan ooppeliin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti