Synttärilahja

Tiistaina, koepäivänä mun ei ollu aikomusta hitsata koetta. Voimat oli jotenkin vähissä ja en uskonu et pystyn antamaan kaikkeni kokeeseen, olin siinä uskossa että vaikka kuinka yrittäisin en olisi valmis. Ja sitten tajusin että mitä mää tässä hannaan vastaan, vaikka on vähä toipilas olo niin se on sama nyt hakea leimat kappaleeseen. En ollu mukavuus alueella ja sen takia koitin keksiä syitä etten tekis koetta. Merilä kirjoitti nimensä putkeen ja annoin mennä. Juurta ei tarvinnu korjata kertaakaan, se vaan meni ihan omalla painollaan. Kaukosäätimellä selviää melkeimpä mistä vaan. Oon oppinu oman rytmin siihen, alussa laskin kahteen alalaidassa ja kolmannen käytin ylälaidassa. Enää ei tartte laskeskella, seuraan vain sulamisen ja pidän tahdin samana. Hienoa kun pystyy tekemään monta asiaa samaan aikaan! Eikä oo ollu mitään mörköjä kopissa epäilemässä mun taitoja.

Pinta oli se mihin pelkäsin mahdollisten virheiden tulevan. Olin täyttäny railon juurella mahdollisimman täyteen, hionu tasaiseksi ja lampulla kattonu ettei vaan mihinkään jääny jotain koloa mikä vois jäädä sulamatta. Pinta ei ollu ihan näteimmästä päästä, muttei se ollut alkuaikojen susirumakaan. Sain laittaa kappeleen paloiksi kuvia varten. Tosi hyvä mieli oli jo siinä, en pelänny tehneeni huonoa sisältöä, olin ottanu oppia edellisestä.

Keskiviikkona harhailin hallissa tuntien että jotain on jäänyt tekemättä tai sanomatta. Kävelin edes takaisin ja koitin nähdä jonkin asian joka saisi minut muistamaan mitä olin unohtanu. Opettaja Merilä käveli vastaan ja oli ääneen sanottava että on kumma olo. Sittempä Merilä sen valaisi, kerto että hän sai paperit putkesta valmiiksi kuvia varten, asia olisi niiltä osin kunnossa. Pikkuinen dementia iski aamu tuimaan, unohdin sen että on hieman jännitettävä tulosta!

Tein pienempää nelivitosta, hain virtoja. Pinnassa pitää olla melko säpevät liikkeet että pinta pysyy kauniina eikä kuona ala juoksemaan väärällä puolella. Pidän ihan kunnolla virtaa, pinnasta tulee paljon nätimpi. Kävin syömässä ja henkivakuutuksen uusimisen jälkeen menin jotakin höpöttämään Merilälle, varmaankin kertomaan kuinka työkyvytön olen hetkellisesti, ennen kuin maha laskeutuu. Merilä hymyili ja sanoi että mää tässä papereita olin sulle tekemässä. Meni ainakin kuus sekunttia ennen kuin tajusin mistä oli kysymys. Sain eteeni paperin jossa kohdassa hyväksytty oli rasti. Se oli puhas! Kyllä tuntu hyvältä!

Tämän kokeen onnistumiseen vaikuttivat kolme eri tekijää, kolme eri opettajaa. Ja hieman haluan heitä kiittää, koska en pidä ajatuksesta että kaikki hyvät ja huonot sanat pitäisi jättää loppu palautteeseen. Aloitetaan opettaja Jauhiaisesta. Ensimmäiset harjoitukset vinosta putkesta olivat aika kamalia ja pitkälti sen takia etten osannu sytyttää puikkoa. Kyseinen opettaja rohkaisi, että tämä putki sen sytyttämisen opettaa. Siellä kopissa kun harjoittelin raapaisua, haeskelin omaa tekniikkaa, muistelin näitä sanoja. Jäi se puikko kiinni ja tuli vaikka minkä näköisiä muhkuroita, mutta kun ne sanat muistu mieleen, en luovuttanu. Ja opettaja Aarrekankaan tasainen hiillostus/kyseenalaistaminen ja hyvin omalaatuinen tapa kannustaa olivat sellaisia, ettei tullut mieleenkään luovuttaa tai alkaa epäilemään omia kykyjä. Tiesin että pystyn olisimpa mitä sukupuolta hyvänsä. Me ollaan kuin laiva ja lentokone pimeässä yössä, me ei kohdata. Kerroin tämän hänelle ja ollaan tästä yhtä mieltä. Ja viimeisenä Merilä. Tämä opettaja neuvoi lisäämään virtaa rohkeasti ja hiomaan huolella. Ne olivat varmasti tärkeimmät neuvot puhtauden kannalta, koska kun toteutin nämä, yksikään kappale ei enää ollut epäpuhdas. Olen saanut kannustusta joka on paljolti kasvattanut mun hitsaus itsavarmuutta, eikä ilman sitä voi hitsata nelivitosta putkea. Siksi oli hienoa että nämä ihmiset auttoivat minua ja sain itselleni mukavan synttärilahjan, putkihitsaaja pätevyyden.