perjantai 29. marraskuuta 2013

Takaisin työelämään

Siitä onkin melkein kaksi vuotta kun olen viimeksi palkallisessa työssä ollut. Lukuunottamatta muutamaa työkomennusta Pohjois-Savoon ja työpätkää joissa olen ollut ruokapalkalla. Ja palkkaahan se on sekin ollut, eivätkä olleet lainkaan huonosti neuvoteltuja sopimuksia.

Hieman olen pelännyt sitä että olisin koulussa mennyt pilalle taukojen pidon suhteen, koulussa kun sai aika vapaasti pitää tauot ja määrittää niiden keston. Sehän oli vain omasta harjoitteluajasta pois.

Uskallan sanoa ääneen, että olen iloinen siitä että jaksoin kestää pientä kenttäkettuilua siitä, et mulla oli kova halu päästä tekemään, enkä malttanut istua ruokalassa tunti tolkulla. Uskon, että se on nyt palkittu, pääsen näyttämään mitä osaan ja kuinka paljon mussa on vielä potenttiaalia.

Ensimmäinen päivä meni pitkälti paikan siivoilussa, työkavereihin ja laitteisiin tutustumiseen. Hieman valmistelin kappaleita seuraavalle päivälle. Sain myös käyttööni uuden hitsauskoneen, pikkusen olin sen kanssa pulassa, kun kukaan ei oikein osannut kertoa miten saan jännitteen näkymään näytölle ja mitä se eräskin numero siinä symboloi. Loppupäivästä välähti ja opin oleellisimmat tiedot koneesta, niillä pärjäisin. Nyttemmin olen saanut koneeseen paperiohjeet, pääsee vielä hifistelemään namiskojen kanssa.

MMM TIG <3

Tätä mulle lisää!
Jo parin viikon jälkeen musta tuntuu jollain hassulla tavalla siltä että oon omieni parissa. Mun ei tartte tuntea oloani ulkopuoliseksi kun lähden tauolta normaaliin aikaan pois. Hallissa ollaan ajoissa ja sieltä lähdetään sovittuun aikaan. Uskon että osa tästä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta johtuu mun asutushistoriasta, siitä että oon Kytökylästä lähtöisin enkä mistään Helsingin kupeesta.

Ja oon saanu hyvän vastaanoton. Yksikään työkaveri ei oo antanu mun sukupuolen tai vastavalmistuneisuuden vaikuttaa. Paitsi puolalaisvahvistus hieman tuumi, että mun olis parempi mennä takaisin kouluun ja tulla toimistoon sieltä töihin. Otin sen huumorilla, en lähde muuttamaan suunnitelmia.

Kahden viikon ajalta suurin harmitus on ollut se, että joulupukilta saatu taskulamppu puhallettiin. Oon kyllä sen sorttinen, että liikun paikasta toiseen ja tavarat myös, mutta aina ne löytyvät viimeistään päivän tai parin sisällä. Nyt on mennyt viikko, kaikilta olen kysellyt ja etsinyt kaikkialta, mutten löydä. :( Oon ihan sokea ilman sitä lamppua. Kaikki saumat näyttää ihan samalta ilman sitä!

Tälläisiä on nyt työn alla useampi. Juu muutama nööli on, tulevat lähtemään pois. :)

Ensimmäiset työhitsaukset

Erikseen pitää mainita koeponnistuksen olleen mieleenpainuva seikka. Kilpilahdessa vedettiin paloletkuja putkilinjojen päälle metritolkulla kun vettä tarvittiin ponnistusta varten. Muistan kuinka jännittävää oli odotttaa täyttymistä ja sitten vain ihastella, kun näki että jollakin on ammattitaitoa tehdä jotain vastaavaa. Ja nyt minä pääsin itse sitä kokeilemaan, paljon pienemmässä mittakaavassa ja useampaan kappaleeseen. Harmikseni aika monesti tuli vesi läpi ja samasta paikasta. Ei auttanu muu kuin käydä paikkaamassa. Kaksi piti vettä ilman korjauksia. Ensi kerralla tiedän mitä pitää tehdä paremmin, odotan jo sitä.

Toki on tullu tehtyä ihan aloittelijan kämmejä, silkkaa ajatelemattomuutta ja innokkuutta. Esim. maakaapeli on unohtunu laittaa kiinni, heftannu vaikken ollu hionu maalia pois ja oon ollu laskemassa maskia alas vaikkei se ole ollu päässäkään.



Umpilangalla nämä. Tummemman sauman on tehnyt joku toinen :)
Toisella viikolla olin hieman tuskissani vanhan lankakoneen kanssa. Kahvitauolla eräs tuumaili, että vanhoja patuja pitäisi laittaa pellolle ja ottaa nuoria enempiä ja taisipa olla vielä niin että nuoria naisia. Mielessäni mietin, että annetaan vaan niidenkin pysyä leivän syrjässä, pitäähän jonkun osata käyttää porraskäyttöisiä koneita. Meni pitkään ennen kuin pääsin koneeseen jyvälle. Meni hetkellisesti usko siihen että oon pätevä hitsaaja.

Umpilangalla

Paria päivää myöhemmin pääsin takaisin jaloilleni. Sain tehtäväksi sahata RHS-putkea ja hitsata ne kasaan, PUIKOLLA. Jos mulla olis ollu häntä se olis viuhunu niin paljon. Samana aamuna puin ensimmäistä kertaa eläessäni hitsaajan haalarin päälle. Sain värkätä ihan rauhassa itsekseni, enkä kokenut mitään ongelmaa oikean virran hakemisessa ja hitsaamisessa. Tästä mä olin alkanu unelmoimaan kolmisen vuotta sitten, kun näin vastaavaa Kilpilahdessa. Lakiosuuden raon täyttäminen oli vaikeaa, kaipasin kaukkaria. Kolo oli ahdas!

Ei aina ole niitä ihanteellisia olosuhteita, tuossa köllötin kyljelläni. Kuvassa hitsattavaa kohtaa ei näe. Puikolla nämä.


Kaksi viikkoa on töitä tehty, eikä oo tuntunu hullummalla. Mulla on sellainen olo kuin olisin ollut pidempäänkin töissä. Paljon on tullut tehtyä kaikenlaista mitä koulussa ei ollut tehnyt tai joskus vain kerran kokeillut. Oon oppinu joka päivä ja joka tunti jotakin uutta. Ja tulen oppimaan vielä pitkän aikaa. Haikealta tuntuu jättää kirjoitushommat tältä osin. Se on vaan raaka tosiasia että jonkun loppu on aina uuden alku. Lokin kirjoittaja kiittää ku kuittaa tältä erää. Kaikille oikein hyviä hitsauspäiviä!

Osa Kyrötekniikan työntekijöistä
PS. Jippii, lamppu löytyi toisen työpisteen pöydän alta! En kyllä käsitä miten se sinne oli pyöriny! Pääasia, että löyty, näen jälleen sen ansiosta. Työ on monipuolista, tehtävät ja menetelmät vaihtuvat. Trukilla ajokin on jo ihan mukavaa, vaikka aluksi kammoksuin koko touhua. :) Ja edelleenkin oon ihan innoissani työstä eikä mielipiteet oo muuttunu, entistä enempi kaikki tuntuu vahvemmin oikeammalta. Oon kotiutunu jo. Oon oikealla tiellä. <3

Mielenkiintoinen otos. Puikolla hitsattu. Kiitos Tarmo!


Vipuset valmiina, roiskeet on poistettu ja sinkitty.


The End!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti