torstai 3. lokakuuta 2013

Viime viikon torstai, toisenlainen koepäivä

Hitsasin vain keskittyen nurkkien sulattamiseen. Kaikki omat availuni oli puhtaita. Jututin jossain kohtaa Petteriä joka oli tekemässä asiakastyötä plaanilla. Yllätyin kun opettaja Aarrekangas tuli siihen juttelemaan ja kysymään kuinka mulla sujuu. Kerroin miten menee ja sanoin sen että on epävarma olo kun eilen oli monessa huokosia, mutta tänään on ollu puhdasta. Aarrekangas toivotti tsemppiä, olin ihan monttu auki. Noinkin pieni asia kuin "tsemppiä", voi vaikuttaa suuresti oppilaan hitsausolotilaan. Monesta asiasta ajattelen niin että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, otan tämänkin hyvänä juttuna että onhan se kiva kun paria viikkoa ennen valmistumista saan pääopettajaltani tukea oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :)

Aarrekangas avasi loppu päivästä yhden ja puhdas oli. Ulkonäöllisestikkin kaikki näytti hyvältä. Tein vielä loppu päivästä kokeen, kello oli jo yli yksi. Etsin Jurin ja kun tämä oli pitkään arponu käyvätkö levyt edes koe paloiksi, sain leimat. Kohta tämä opettaja seurasi perässä ja tuli sanomaan maakaapelista ja siitä etten sais rälläköidä. Piti ihan tulpat ottaa pois ja kuunnella mitä mulle koitetaan sanoa, mutta kyse oli siitä että en saa irroittaa kappaletta telineestä ja rälläköidä pöydällä. Se oli mulle selvä juttu. Ihan kuin siinä olis kyseenalaistettu mun voimia naisena, että jaksanko rälläköidä kädet ylhäällä. Taas nakattiin bensaa liekeille. Sitten Juri sanoi että hän tulee katsomaan kokeen tekoa. Alko ottaan päähän ja sitten koko ukko hävis johonki. Onneksi älysin mennä tupakkapaikalta etsimään ja opettaja tuumi että voin tehdä sen ihan omin päin. En tiiä oliko ongelmanan eri äidinkielet vai kumma huumorintaju, mutta ei oikein osattu kommunikoida.

Ennen koetta tärisin kuin haavanlehti. Seisoin kappaleen vieressä ja vapisin. Aika oli käymässä vähiin. Istuin penkille ja siinä kun painoin liipasinta, tärinä loppu. Siinä kohtaa itsevarmuus oli juuri oikealla tasolla. Saman oon kokenu jäällä. Joskus ennen peliä jännittää niin pirusti, että tuntuu et jalat on niin tönköt ettei pysty luisteleen ja sitten kun kiekko tippuu jäähän, se kaikki jännitys katoaa. Useamman kauden jälkeen nämä pelin jännittämiset on jääny pois, kokemus ja itseluottamuksen kasvu on vaikuttanu siihen. Niin käy hitsaamisessakin.

Tein kokeen, Aarrekangas ja Juri kävivät välillä koetta katsomassa. Ei haitannu yhtään. Klo.14.05 olin saanut kokeen tehtyä. Aikaa meni 35 minuuttia. Juri kävi hylkäämässä kappaleen vajaan juuren vuoksi, kuulemma kahden millin vajaus kynnellä mitattuna. Virhe oli noin 50 millin matkalla, että en ollenkaan tästä lannistunu. Oikein hyvä kenraali tiistaita varten.

Yleensä oon aina sanonu että nainen pystyy tähän ihan siinä missä mieskin, on paljon nostolaitteita, apuvälineitä ja oon sitä mieltä että voi pyytää apua työkavereilta. Moni ukko riuhtoo yksin jotakin raskasta huonolla ergonomialla, kun fiksu mies tai nainen miettii sellaisen keinon joka rasittaa itseä vähiten. Mut tää laki sauma on sellainen, että tässä pitää olla hyvässä kunnossa, että tän pystyy hitsaamaan. Käsissä ja yläkropassa pitää olla voimaa pitää pistoolia ylhäällä, kehonhallintaa, että voit tehdä pienen pientä liikettä. Rälläköinti on erittäin raskasta tässä asennossa. Tämä on tähän asti kaikista raskain asento hitsata. Loppu rutistus.

5 kommenttia:

  1. hitsasin vasta ton lakisauman bw 135 :) tosi raskasta rälläköidä saumojen välit puhtaiksi,,puuttuu vielä 45 putki 136. sitten toinen 45,, pohjapalo 136 ja pinta rutiililla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Jälkeen päin ajateltuna 45 oli paljon mukavampi hitsata kuin laki. Tietenkään en oo hitsannu 45 kuin puikolla niin vaikea lähteä sanomaan millaista se on hitsata langalla. :) Tsemppiä tuleviin koitoksiin!

      Poista
    2. joo aika kova sana hitsata putket puikolla en oo ite kokeillukkaan :) lakisaumassa juuren hitsauksessa tuli vajaata vaikka särmät oli sulaneet,sit laitoin enemmän langan syöttöä ja pienensin voltteja aika paljon, ni sai pientä kupua juurenpuolelle,,mut tsemppiä sinnekki päin! hauska vaan lukea näitä ku tiiän että tää ammattitutkinto ei oo mikään helppo homma :)

      Poista
    3. Ja musta on ihan äärettömän mukavaa että joku rohkenee alkaa keskustelemaan aiheesta! :) Olis muutenkin huippua jos porukka alkais keskustelemaan enemmän hyvä henkisesti hitsaamisesta. Koska ei tää niin kamalaa ole kuin moni luulee. :)

      Poista
  2. joo niin oliski :) ja ois hyvä ku sais vähän tietoa jakaa muitten kans, moni oppis hitsauksesta paljon nopeammin, ei tarvis ihan kaikkea kantapään kautta oppia,kirjoistakaan ei kaikkea löydy,mutta enemmän semmoselta joka on sen itse harjotellu ja saanu siitä pätevyyden :) kiva nähä miten muilla menee. ei tunnu niin mahdottomalta joku hitsausluokka jonka joku on saanut onnistumaan :) joo haastava ala tää on, ja ku saa iw paperin joltain tasolta ni on se mahtava tunne :)

    VastaaPoista