Sairasloma

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Jäin siihen tilanteeseen että yritin tiistaina koetta kaksi kertaa, en enää muista mikä ensimmäisessä oli vikana, mutta toisessa hioin liikaa, jolloin juuri paloi puhki, koepäivä olikin siinä. Tekeminen ei ressannu, tuntu et oon jo niin monta putkea hitsannu, etten enää tienny onko kappale koe vai harjoitus. Ja vaikken todellisuudessa harjoitellu asentoa kauaa, tuntui et oon ihan jääny jumiin enkä etene. Piti ihan kalenterista laskea kuinka monena päivänä harjoittelin, omien laskujen mukaan alle kaksi viikkoa.

Jo tuolloin koepäivänä tunsin oloni heikoksi. Pyörrytti, mutta ajattelin sen vain olevan nestehukkaa, oli kuuma päivä ja olin koko päivän paahtanu. Ruoka ei maistunu, sen ajattelin menevän vain keskittymisen piikkiin, joskus kun keskityn suoritukseen, ruokahalu hiipuu hetkeksi, mutta palaa sitten korkojen kera takaisin. Pyöräily kämpille oli erittäin raskasta, mutten voinu antaa kaskenmäelle periksi. Päivällisen jälkeen alko kamala päänsärky, torkuin hetken ennen treenejä. Säbä treeneissä happi oli vähissä pienestäkin hölkästä. Harjoitusten jälkeen suostuin mittaamaan kuumeen ja sitä olikin jo reilusti yli 38 astetta. Eikä se laskenu alle sen neljään päivään, välillä se kävi lähempänä 39. Yleensä kun mulle tulee kuume, se on parissa päivässä ohi, mutta tämä ei alkanu antautumaan millään. Kävin arvauskeskuksessa, sain angiina diagnoosin. Sain kuurin, kuume pysy ja kurkku turpos, päivystys reissu tuli, jossain kohtaa todettiin jo kurkkupaise, mutta onneksi ne sanat vedettiin takaisin. Viikon ajan oli kuumetta kunnes helppasi, ruokahalu palasi, mutta syöminen sattui kamalasti. Voimat oli vähissä monta päivää ja vieläkin tuntuu, ettei oo ihan sata prosenttisen lujassa iskussa. Puolitoista viikkoa olin koulusta pois.

Tämän viikon maanantaina palasin kouluun. Päivä oli tosi raskas, olin ihan poikki päivän jälkeen. Kaikki pöly kutitti kurkkua ja yskin välillä tosi kovasti. Tähän väliin, on pari asiaa mistä en koulussa tykkää. Yksi on se, että nenään menee kaiken maan moskaa päivän aikana, loppu päivästä nenästä tuleva tuotos on mustaa mönjää.

Aloin myös miettimään valmistumista, nyt olisin auttamatta myöhässä aikataulusta. Ei olisi mitään mahdollisuutta ehtiä hitsata kaikkia kokeita. Olin ollu niin kippi, etten ollu muistanu ajatella edes koulua.  Tuossa taudissa oli hyväkin puoli, monessakin huonossa asiassa on. Tajusin, että oon menny ihan liian lujaa. On aika hidastaa, keskittyä enempi hetkeen missä on, eikä ajatella sinne muutaman viikon päähän: kun valmistuuu, jos valmistuu vai valmistuuko. Totta on myös se, ettei mun hullussa tavoite ajassa ollu milliäkään särkymä varaa, enhän ollu edes osannu kuvitella et olisin noin kipeä tai ylipäätään sairaana. Uskon että mulla oli kuitenkin stressiä, vaikken sitä oo myöntäny edes itselleni. Tavoitteita on hyvä olla ja pitää olla. Kroppa on vaan ihmeeellinen, se kyllä näyttää kun on aika ottaa aikalisä.