Tiistaina hitsasin ensimmäisen levykokeen puikolla. Kauan odotetun jalkoasennon. Sekavin tuntein aloitin levy urani. Olin innoissani noususta seuraavalle tasolle ja ihan vähän ylpeä itsestäni, olinhan saanut kaikki pienat suoritettua vähän reilussa kuukaudessa, vaikka alussa tuntu etten saa edes alapienaa läpi. Hieman olen saanut itsevarmuutta puikolle, aion pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja aion hitsata putket puikolla.
Viime keväänä yritin jalkoa lankakoneella, mut en koskaan saanu sitä hyväksytysti läpi kun aika loppui kesken. Harmitti aika paljon, koska se vaikutti myös IW-hitsauksen arvosanaan. Sitte piti koko kesä kärvistellä, eiku kehittää itseään monipuolisemmaksi koneistamossa.
Joskus on tullut mietittyä, et minkä ihmeen takia koneissa on kaukosäädin, onhan siinä kuitenkin hyvät namiskat mistä säädellä. Aattelin sen olevan vaan makuasia, jopa sorruin ajattelemaan sen olevan ihan turha. Opettaja Jauhiainen kertoi, että kannattaa aloittaa sen käyttö jo tässä vaiheessa, putkien hitsaamisessa se tulee olemaan ehdoton. Olihan se nyt aluksi ihan kamalaa, kun koitin punaisella hitsaus hanskalla säätää kaukkaria hitsattaessa, saatoin pyörittää sinne ihan mitkä sattuun luvut kun en saanut mitään tuntumaa rullaan. Onneksi osasin käyttää luovuutta ja vaihdoin tig-hanskoihin, johan alkoi tuntemaan rullan liikeet, sitä kautta opin aika tarkasti käyttämään kaukkaria.
Juuren hitsailu ei loppusissaan ollutkaan niin ylitsepääsemätön kuin sen olin mielessäni kuvitellut. Harjoittelu sujui tasaisen nousujohteisesti, alussa tietenkin kämmäilin paljon. Saatoin rullata liikaa ytyä, jolloin juureen tuli reikä tai juuresta tuli kamalan suuri. Jokatapauksessa juuri alkoi onnistumaan ja uskaltauduin näyttämään sitä opettaja Merilälle. Tein yhden aika hyvännäköisen kappaleen joka taltattiin auki, oli puhdas ja sain yrittää koetta.
Tein itselleni vielä kenraaliharjoituksen, jos se olisi hyvä, tekisin kokeen vielä loppupäivästä. Kenraalin juuri oli just ja just sulanu ja mua alkoi jännittämään. Ihan käsittämätön jännitys, edes rosteri koe, joka meni kuviin, ei jännittänyt kuin tää. Aloin jo empimään koko kokeen tekoa, mutta sitten kävin keskustelun itseni kanssa. En mä voisi aina siirtää kokeen tekoa jos jännittää. Valmistelin levyt ja silloitin kunnolla, ettei vaan käy niin että kokeessa alkaa puhaltamaan. Hain Merilältä nimen, että kävi miten kävi, se jännittäminen on kohdattava. Ekan puikon aikana tärinä oli sietämätöntä, puhtaasta jännityksestä. Jalat vaan vispas ja puikon pää vaelteli seivin reunoja. Tuntui kuin ilmarako olisi ollut hirveä pohjaton kuilu, jonne voi puikon perässä itsekkin tippua. Pakko oli kesken puikon keskeyttää ja hengitellä. Seuraavien puikkojen aikana luovuin jo toivosta, että pääsisin läpi. Ei sellaisella tärinällä voisi saada hyvää jälkeä. Hitsasin kokeen loppuun ja vein näytille. Olin pettynyt, mutta olin voittanut jännityksen.
Merilä tarkasti kappeleen ja hyväksyi sen. Loppuun oli jäänyt lyhyt pätkä vajaata, sen ajattelin olevan lopullinen syy hylkyyn. Penan rullamitta pelasti, virhe oli alueella jota ei arvostella. Ja muukin osa juurta oli standardien sisällä, mulla oli vaan itselleni kovemmat vaatimukset. Kertakaikkiaan hieno tunne ylittää itsensä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti